Perttu Näsänen on asunut Myllypuron taiteilijakylässä koko sen olemassaolon ajan ja oli myöskin aikoinaan mukana vaikuttamassa näiden talojen syntyyn.
Jos muistelemme aikoja ennen kuin Myllypuron ateljeetalot rakennettiin niin millä tavalla olit itse mukana hankkeessa?
Niin, ensin tässä hankkeessa lähdettiin liikkeelle perustamalla säätiö jotta rahoitus yms. asiat saataisiin hoitumaan. Säätiön perustaminen tapahtui Helsingin taiteilijaseuran piirissä. Hallituksessa oli puheenjohtajana Kari Jylhä ja minä olin varapuheenjohtaja. Otimme yhteyttä opetusministeriöön jossa oltiin suostuvaisia lähtemään mukaan tähän säätiöön samoin Helsingin kaupunkiin joka myöskin oli suostuvainen mukaan.

Alustavasti sovittiin kaupungin kanssa että saadaan tämä Myllypuron vuokratontti joka oli jo aikaisemmin osoitettu ateljeetontiksi mutta sille ei ollut ketään haltijaa vielä löytynyt. Tähän tartuttiin ja säätiön toiminta alkoi tosimielessä ateljeetalojen rakentamiseksi.

Alussa pidettiin mm. taidehuutokauppa helsinkiläisten taiteilijoiden toimesta jossa kerättiin Helsingin taiteilijaseuran osalta peruspääomaa En nyt muista kuinka monta markkaa se oli mutta alkuun päästiin.

Säätiölle kirjoitettiin säännöt ja veimme ne esiteltäväksi opetusministeriöön Närvälle. Hän totesi että meillä on ollut juridista apua säätiön laatimisessa. No olin kirjoittanut säännöt edellisenä yönä ennen audienssia. Kyllähän ne vähän sen näköisetkin on mutta kyllä ne juristille kelpasi.

Työnjako siinä vaiheessa kun säätiö oli perustettu oli semmoinen että Kari Jylhä hoiti suhteet virkamiespuoleen ja rahoitukseen ja minä suunnittelupuolta. Tunsin vanhastaan Jan Söderlundin ja päädyimme siihen että hän olisi sopiva. Hän oli nuorena arkkitehtina hyvin kiinnostunut projektista ja lupautui tehtävään.

Ongelmana oli jo suunnitteluvaiheessa se että rahaa ei ollut suuremmin ja kaikki pitää tehdä mahdollisimman halvalla. Siitän on sitten vuosien saatossa vähän kärsitty siellä täällä kun materiaalit olivat sitätätä. Mutta ideana oli se että saadaan mahdollisimman monta ateljeeta mahdollisimman halvalla silloin Helsingin taiteilijaseurassa aktiivisesti toimineille nuorille taiteilijoille.

Jo silloin käytiin vilkas keskustelu siitä, onko sellainen taiteilijakylä ja ateljeeasunto tyyppinen ratkaisu jossa ateljee ja asunto ovat saman katon alla, paras mahdollinen. Vai olisi erilliset työhuone ja asunto parempi ratkaisu. Mutta käytännössä osoittautui nopeasti, lähinnä rahoituksen järjestymisen kannalta, että edellä mainittu ratkaisu oli toteutettavissa.

Päädyttiin aravarahoitukseen. Lopulta aravarahoitukselle näytettiin vihreää valoa, joka oli ratkaiseva hankkeen toteutumiseksi. Opetusministeriöltä saatiin pikku avustus, loppu oli kovaa pankkilainaa. Meillä oli sikäli hyvät suhteet myös rahamaailmaan että ateljeetalosäätiön ensimmäinen sihteeri oli Eila Utriainen, omaa sukua Kivekäs. Hänellä oli lainoittajiin ja rakentajiin hyvät suhteet.

Rakennusvalvojaksi, tai paremminkin sanoen neuvonantajaksi tuli Eilan serkku, Veli Virkkunen. Minulle syntyi käsitys että hänellä oli suuri vaikutus mm. tarjouskilpailun yhteydessä ja saimme erittäin halvan urakoitsijan. No, se vähän näkyi myös jäljessä mutta toisaalta, ymmärsin näin vaikkei sitä ääneen sanottukaan, että Veli järjesti urakoitsijalle joitakin muita keikkoja ikään kuin kompensaationa tästä halvalla tehdystä työstä. Tämä oli sellainen pieni sivukeikka jossa voitiin vähän avittaa köyhiä taiteilijoita. Sattui vielä niin hyvin että urakkasopimukset kirjoitettiin sellaisessa suhdannevaiheessa joka oli meille edullinen. Loppujen lopuksi säätiö sai rakennettua ateljeekylän hyvin edullisesti.

Äskeisessä puheenvuorossasi oli muutamia mielenkiintoisia asioita joista haluaisin vielä vähän kysellä. Mainitsit että tontti oli jo varattu ateljeetalotontiksi?
Kyllä, itse asiassa tässä täytyy palata vielä sen verran taaksepäin että tässä oli Helsingin taiteilijaseuran aikaisempia hallituksia ollut jollakin tapaa aktiivisia asian suhteen. Oli ollut tarkoitus lähteä rakentamaan mutta asiassa ei oltu päästy eteenpäin. Siinä vaiheessa ilmeisesti oli käyty kaupungin kanssa neuvotteluja ateljeetalotontin löytämiseksi. Tontti löytyi Myllypurosta mutta asia oli jäänyt siihen.

Muistaakseni ennen Jylhää oli Helsingin taiteilijaseuran puheenjohtajana Laila Pullinen ja siinä vaiheessa oli ateljeekylän rakentaminen tavoitteena. Siinä oli vielä tämmöinenkin juttu että arkkitehtikin oli jo valittu, muistaakseni Kalke joka oli Pullisen ja Sieväsen ystäviä. No, Kalke ei meille kelvannut. Muistelen että HTS:n hallituksessa oli samaan aikaan mukana vielä Koponen jonkinlaisena harmaana eminenssinä ja suuttui kovin siitä että me muutimme arkkitehtivalintaa. Koponen erosi rakennustoimikunnasta joka toimi HTS:ssä. Rakennustoimikunta teki suunnittelutyötä tulevaan taiteilijakylään.

Helsingin taiteilijaseuran keskuudessa oli siis syntynyt tarve rakentaa ateljeetiloja jo aikaisemmin mutta varsinaisesti vasta Kari Jylhän puheenjohtajakaudella täällä Myllypurossa alkoi tapahtua. Muistatko näistä aikaisemmista suunnitelmista, että oliko siellä joitakin muita vaihtoehtoja ateljeekylän paikaksi?
Tämä oli ensimmäinen ateljeekylä pitkään aikaan. Suomen taiteilijaseura oli aikoinaan rakentanut Tapiolan joskus 50 luvulla. Sen jälkeen ei rakennettu mitään. Suomen taiteilijaseuralla oli Oulunkylässä vanha koulukiinteistö jossa oli useampia ateljeita. Kaupunki teki maakauppoja ja tontti jolla tämä vanha koulu oli myytiin ilmeisesti Hankkijalle ja ateljeetiloina toimiva koulu tuli purku-uhan alaiseksi. Kaupunkia saatiin painostettua antamaan uuden tontin. Tätä kautta syntyivät Oulunkylän taiteilijatalot.

Oliko niin että Oulunkylän ateljeetalot rakennettiin myöhemmin kuin Myllypuron taiteilijatalot?
Kyllä. Siinäkin vaiheessa kun neuvotteluja käytiin Oulunkylästä, Kari Jylhä oli jo Suomen taiteilijaseuran puheenjohtaja mutta Oulunkylä rakennettiin vasta seuraavan puheenjohtajan, Raimo Heinon puheenjohtajakaudella.

Vielä sellainen kysymys, huomaan että meillä on ollut samalla asialla kaksi eri toimijaa, paikallinen taiteilijaseura ja Suomen taiteilijaseura. Oliko tässä ristivetoa?
Osittain samat henkilötkin olivat järjestelemässä asioita kummallakin taholla.

Sujuivatko hankkeen suunnittelut hyvässä yhteistyössä?
Ei siinä mitään ongelmia ollut, hankkeet olivat peräkkäin ja kumpikin tärkeitä. Helsingin ateljeetalosäätiön perustaminen oli aivan luonnollinen juttu. Aktiviteetti silloin oli voimakasta Helsingin taiteilijaseurassa ja vielä silloin Suomen taiteilijaseurassa ei ollut tätä akuuttia tilannetta Oulunkylän suhteen. Helsingin taiteilijaseura oli muutenkin hyvin vilkas toimija taidepolitiikassa. Nuoret voimat keskittyivät Helsingin taiteilijaseuraan ja silloinen vanha kaarti toimi Suomen taiteilijaseurassa.

Vasta Oulunkylän koulun purku-uhka aktivoi siellä työskennelleet taiteilijat katsomaan uuden paikan perään. He nostivat kauhean mekkalan että nyt heiltä viedään ateljeet. Silloin oli Valtion budjetissa ateljee-rakentamis määräraha joka tuli ilmeisesti juuri tähän tarkoitukseen. Määräraha oli budjetissa joitakin vuosia eikä sitä mielestäni aivan tehokkaasti hyödynnetty. Raha toimi kuitenkin sysäyksenä ja minulla on sellainen muistikuva että siinä aika pian rakennettiin myös jonnekin muuallekin Suomeen ateljeetalo. Alueelliset taiteilijaseurat siinä olivat asialla.

Ateljee-rakentamis määräraha poistettiin sitten ministeri Väänäsen aikana. Myllypuro oli jo rakennettu. Saattoi siinä olla jotain pientä sellaista että kaupunki yritti esittää oulunkyläläisten muuttoa Myllypuroon asian ratkaisuksi. Se torjuttiin.

Nyt voisimme mennä siihen aikaan kun muutitte Myllypuron taiteilijakylää. Täällä oli 22 ateljee-asuntoa ja muuttajat silloisia nuoria taiteilijoita. Oliko olemassa jonkinlainen ikäpolvijako taiteilijakunnan keskuudessa niin että nuoret toimivat enempi Helsingin taiteilijaseurassa?
Kyllähän ne meni aikalailla päällekkäin jos ajatellaan tätä meidän sukupolvea, minua, Jylhää ja muita niin me aloitimme taidepoliittisen toiminnan Helsingin taiteilijaseurassa sillä siellä oli helpompi toimia ja ylipäätään päästä jäseneksi. Siellä pantiin alulle asioita. Muutimme Myllypuroon 1973. Kari Jylhä oli valittu Suomen taiteilijaseuran puheenjohtajaksi 1972 ja minut valittiin hallituksen jäseneksi. Me tavallaan siirryttiin toimimaan alueellisesta valtakunnalliseen toimintaan saatuamme Helsingissä asiat pyörimään. Muuttovuosi oli siis 1973 ja taiteilijakylän vihkiäiset 1974 toukokuussa.

Minkälaiset olivat vihkiäiset?
Valitettavasti en ollut paikalla, minulla oli joku matka samaan aikaan.

Entä asukastoiminta, minkälaista se oli alkuvuosina?
Myllypuro oli jo rakennettu siinä vaiheesta.
Tämä oli viimeinen vapaa tontti silloisen kaavoituksen mukaan.

Oliko teillä esim. näyttelytoimintaa Itä-Helsingissä?
Varastorakennuksessa pidettiin muutama näyttely talon taiteilijoiden voimin. Vasta Stoan tulo Itäkeskukseen toi ensimmäisen taidenäyttelytilan alueelle. Avointen ovien päiviä pidettiin joskus.

Minkälainen muistikuva sinulla on lähiön asukkaiden ja taiteilijakylän yhteiselosta?
Jotain spontaania tapahtui joskus. Asukaskokouksia ei juuri ollut siinä mitassa kuin nykyisin. Ihmiset täällä oli nuoria ja puuhakkaita ja oma taiteilijantyö vei ajan. Tänne oli sattumalta tullut taiteilijoita ja muu lähiö eli omaa elämäänsä. Ei siinä niin hirveästi ollut kanssakäymistä. Joku muu saattoi olla tässä suhteessa aktiivisempi, puhun vain omasta puolestani.

Oliko sinulla ennen Myllypuroon muuttamista jo työhuoneasiat kunnossa?
Aika huonosti. Meillä oli Jorma Hautalan kanssa yhteisateljee joka oli kahdelle pieni. Myllypuroon muutto paransi työhuoneolot.
Myllypurossa on ehtinyt työskennellä jo kaiken kaikkiaan yli 50 kuvataiteilijaa. Noin puolessa ateljeista työskentelee edelleen alun perin tänne 1973 muuttaneet taiteilijat.

Ateljeet ovat siis olleet kovassa käytössä ja vaihtuvuus vuokralaisten keskuudessa itse asiassa melko suuri.
Kyllä. On tapahtunut sellaisia onnettomia juttuja että jotkut asukkaistamme ovat kuolleet. On myös käynyt niin että asukkaita on vaurastuttuaan muuttanut isompiin ja omiin tiloihin tai rakentanut oman ateljeen. Luonnollista kiertoa. Junno, Siikamäki, Kujasalo, Taleva muuttivat ensimmäisinä pois ja varsinkin 1990 luvulla muuttovirta oli vahvaa.

Tästä voisimme tehdä sen johtopäätöksen että Myllypurossa on ateljeetalosäätiön tarkoitus järjestää työtiloja helsinkiläisille kuvataiteilijoille toteutunut hyvin. Vuodesta 1973 yli viisikymmentä taiteilijaa.

Täällä on myöskin syntynyt ja kasvanut uusi sukupolvi joista osa on valinnut vanhempiensa lailla taiteilijauran ja opiskelee alalle. Puolisoiden joukkoon on mahtunut kirjailijaa, näyttelijää, muusikkoa.

Ketkä vastasivat alkuaikoina talon käytännön asioiden hoidosta, isännöinnistä, hallituksesta yms.?

Säätiön hallitus jatkoi jonkun aikaa siinä kokoonpanossa joka rakensi talot. Vähitellen tuli muutoksia henkilöihin. Säätiön hallituksessahan on yksi opetusministeriön ja yksi Helsingin kaupungin sekä neljä Helsingin taiteilijaseuran nimeämää edustajaa. Suunnittelu ja rakennusvaiheessa oli hallituksessa tulevia asukkaita minä ja Kari Jylhä. Sitten se muuttui niin että kaikki Hts:n nimeämät edustajat oli talon asukasedustajia.

Ketkä muodostivat ateljeesäätiön hallituksen suunnitteluvaiheessa?
Muistaakseni minä ja Kari Jylhä. Sven-Olof Westerlund ja Kai Linnilä. Kokkonen Helsingin kaupungilta. Lahdensuo opetusministeriöstä.

Tehtiinkö alkuaikoina isompia remontteja tai muita hankkeita?
Ei ollut isompia tarpeita mutta ulkomaalaus jouduttiin tekemään melko pian. Osa taloista haalistui hyvin nopeasti, varsinkin siniset. Niihin vedettiin ruskea maali.

Olivatko talot siis eri värisiä alussa?
Kaksi neljästä talosta oli vihertävän sinisiä ja kaksi pähkinänruskeita. Huoltorakennus oli musta. Vasta viimeisessä remontissa ulkoväri pääsi vähän lipsahtamaan. Silloinen säätiön hallitus ei ilmeisesti valvonut työtä kunnolla. Talot maalattiin väärän värisiksi.

Remontti oli muutamin muinkin osin ilmeinen floppi ja remontin valvojan ja urakan suorittajan osat taisivat mennä sekaisin. Jos hommaa olisi alusta lähtien ateljeetalosäätiön hallituksen toimesta hoidettu kunnolla niin monilta virheiltä olisi vältytty.

No, urakoitsijakin oli valittu tavanmukaisesti halvimman mukaan. Remontti oli asukkaiden näkökulmasta varsin häiritsevä kun hommat eivät edenneet ja työn jälki oli mitä tätä. Silloinen hallituskaan ei tainnut olla tehtäviensä tasalla, suhteessa remontin laajuuteen. Rahaa tuhlattiin nähdäkseni surutta vääriin kohteisiin.