Etusivu Matkalla Afrikassa - kaikki artikkelit
Afrikka
Kuvataideakatemian opiskelijoiden ja opettajien matka Maliin 1995 PDF Tulosta Sähköposti

Päiväkirjamerkinnät kuvanveistäjä Tapani Kokko

doko

8.11.1995 Keskiviikko Malin matkalle lähtö.

Herätys klo 06.15. Tässä nyt odotellaan aamupalaa. Vihdoinkin syömme ja nyt odottelemme autoa. On jännää mennä uuteen ympäristöön mutta olisi täälläkin voinut olla pidempään. Ruficque alkoi olla jo tuttu paikka. Matka rautatieasemalle sujui mukavasti mutta tämä odottelu täällä on rasittavaa noiden kauppiaiden takia. Osta, osta, osta!!! Suuressa tungoksessa menemme kärsivällisesti pikku hiljaa eteenpäin. Lopultakin junassa. Olemme kahdessa omassa huoneessa täällä junassa ensimmäisessä luokassa jossa vilisee luteita. Kotona pitää käydä kaikki vaatteet ja matkatavarat läpi tarkoin ettei tule kotiin pikku lemmikkejä. Juna on jo käynnissä, ehkä pääsemme lähtemään pian. Lopultakin mennään.

Avara suuri maa. Pehmyt upottava turpeinen. Tuoksuva hedelmällinen märkä lämmin tihkuva. Katseemme kohtaaminen kanssasi kaunis Virpi, ympärillämme sade ja suo lämmin vetinen.

Klo 10.45 keskiviikkoaamu lähtö

Tämä se on vauhdin hurmaa, olemme ehkä klo 24-01 rajalla. Siitä on Bamakoon joku 600 km. Yö oli venkula, torkahdin ja heräsin välillä. Ilmastointilaitetta ei saanut pois päältä ja näinollen oli kylmä. Aamuyöllä nukuin jonkun tunnin kohtalaisesti. On paskahätä mutta ei tonne paskahuussiin voi paskantaa Erkkikään, kusta korkeintaa nopeasti, haju on hirviömäinen. Rajalla olemme juuri kello 8.00 joten arviointini meni vähän huti. Kait tämä juna on myöhässä. Passit meiltä vietiin joskus klo 01.00-02.00 välillä yöllä. Mies sanoi että seuraavalla asemalla on tarkastus, monta asemaa meni ohi ja me luultiin että olemme ylittäneet rajan yöllä eikä meitä ole tarkastettu mutta se tarkastus on nyt. Klo 22.00 torstai-ilta perillä.

9.11.1995 Keskiviikko

Aamu on raikas, tulee hieno päivä tänään. Idi oli kaveri samassa junassa jatulee meidän oppaaksi, vaihdettiin osoitteet. Kerroin ja näytyin kuvia Suomesta, annoin kaksi harrikan kuvaa, kerroin Virpistä, opiskelusta, suosta, kohtaamisesta, matkustamisesta, maailmasta. Hienoja keskustelun aiheita näin aamutuimaan.

Maisema on muuttunut karummaksi. Luulen että olemme Bamakossa vasta huomen aamulla mutta eipä se haittaa muuten kuin jos kovin paskattaa. Paskantaminen on siinä junan haisevassa paskamakissa ylipääsemättömän kuvottavaa. Nukuin tupluurit ja kävin sen päälle vähän käppäilemässa käytävällä. Söimme juuri äsken, täällä on hyvä ruoka, riisiä ja kalaa tai lihaa ja coca-colaa, hyvin menee mutta menköön.

Tämä päivä alkaa taittua jo iltaan, kello on 17.13. On ihan erilainen maisema. Olemme pelanneet korttia, pata-akkaa, häviäjä joutuu piirtämään kuvan Radekille. Matka menee verkkaisesti, täynnä on junan lasti.

Tarina

Olipa kerran mies joka luuli olevansa maailman vahvin olento mutta eräänä päivänä käveli norsu vastaan. Kohtaamista aiheutui lopulta ankara taistelu herruudesta. Norsu voitti. Seuraavana päivänä käveli kilpikonna vastaan ja alkoi ihan yksin kannatella sekä norsua että miestä kilpensä päällä. Kas kummaa. Tuli kolmas päivä ja muurahaiskaksoset Esa ja Vesa sanoivat olevansa vahvempia kuin kilpikonna ja aikovansa nostaa yhdessä kilpikonnan lasteineen ilmaan. Ei ensimmäisellä kerralla eikä toisellakaan kerralla mutta kolmannella yrittämällä nousivat kaikki kolme ilmaan. Tämä tarina on tosi!

Nukuin noin kaksi tuntia junassa. Saavuimme Bamakoon noin klo 24.00. Hotelli on tässä ihan rautatieaseman lähellä. Saimme huoneet ja aloin viritellä moskiittoverkkoa, täällä näitä itikoita riittää. Kävin suihkussa ja nyt tuntuu mukavalta.

Tämä oli minun pisin junamatka ajallisesti, kilometrejä kertyi noin tuhat. Aikaa meni, lähdettiin keskiviikkoaamuna klo 11.00, olimme Bamakossa seuraavana päivänä klo 24.00 eli aikaa meni joku 37 tuntia. Väsyttää, nyt on jo perjantai klo 1.15 ja minulla on Virpiä ikävä ja paljon. Nyt ei enää ole kuin viikko reissua jäljellä, menis vaan nopeasti että pääsis kotiin Virpin luokse. Uni, tule.

10.11.1995 Bamako

Aamu, olen nukkunut hyvin. Kakkakin tuli, se ilmoitti aamukuudelta topakasti että nyt tullaan. Säikähti raukka paskaperse niitä junan likaisia pyttyjä. Pian mennään aamupalalle. Hotellihuone on ihan hyvä kolmen hengen huone, maksaa päätä kohden noin 80 mk yö.

Idi laittoi yllensä kauniin sinisen kokopuvun, sellaisen ison se liittyy hänen uskontoonsa, viikon tai kuukauden tiettynä päivänä pitää pukeutua hienoon pukuun ja välillä rukoilla. Idi on meidän opas täällä ja se on ruokossa, maksaa 200 viikossa per nenä meille pitää se ruuassa ja tupakassa.

Bamako on vielä kuumempi kuin Dakar ja Ruficque, iltapäivä on aivan mahdoton. Vettä menee paljon. Riika, Kain ja Idi lähtivät vuokraamaan meille bussia, toivottavasti saadaan kohtuuhintaan, täytyy vaan toivoa. Samalla käyvät varmaankin lentotoimistossa varmistamassa meidän lennot. Koti on kaunis sana.

Me saatiin bussi, viikon vuokra bussista ja kuskista yhteensä 4.000 Suomen rahassa, hieno homma. Kain, Riika ja Idi hoitivat homman kotiin, ilman Riikaa ei olis tämä ryhmä päässyt mihinkään. Olo huojentuu ja helpottuu ja aamulla sitten lähdetään kohti maaseutua.

Perjantai-ilta klo 20.30

Rahan vaihto täällä on asia erikseen. Ensin autolla kohti pankkia joka on suurin koko länsiafrikassa. Se on kiinni jo klo 16.30. Hieno mahtava palatsi mutta kiinni. Meidän ympärillä pyöri joku tipparellu ja ne alkoi tehdä asiaa rahanvaihdosta. Ajettiin jonnekin ja ne ajo perässä, sitten pysähdyttiin ja piti alkaa rahanvaihto mafian kanssa. Ei käynyt siinä ja ajoimme peräkanaa hotellille ja yhdessä huoneessa suoritimme rahanvaihtoa, me opas ja kaksi taskulaskinta. Kovaa puheen pälpätystä, samaan aikaan Idi seurasi silmä tarkkana tapahtumia.

Yhtäkkiä meitä oli myös tulossa katsomaan poliisi. Kun palasimme hotellille oli respaan soitettu ja kyselty mitä porukkaa me olimme. Idi ja Ritva lähtivät selvittämään asioita ja tilannetta, se oli rutiini homma. Mukava ja pelätty poliisipäällikkö täällä Malissa. Hän katsoi meitä tarkkaan ja seurasi että kaikki menee hyvin. Jätti käyntikorttinsa ja sanoi että jos on jotain vaikeuksia niin vilauttaa vain hänen korttia niin eiköhän asiat järjesty. Meillä on auto, kuski, vettä ja matkatavarat saadaan säilöön ravintolavaunun tarjoilijan äidin luo tänne Bamakoon eli huomenna se alkaa.

11.11.1995 Bamako lauantai aamu

Heräsin kello kuusi, hampaat pesty eli aamutoimet tehty. Nyt aamupalalle mutta ei oikein maistu, mahassa kiertää äkkiä vessaan ja löysää paskaa. Kuljettaja ja mekaanikko rupesivat tahtomaan lisää etuuksia mutta emme maksa enää mitään ylimääräisiä maksuja. Riikalla on maaginen kortti ja se tehosi kavereihin, hyvä niin. Tämän homman jälkeen viedään matkatavarat säilöön sinne tarjoilijan äidin luo, hieno paikka, paljon ruokaa.

Klo 9.15 läksimme Bamakon rautatieasemalta, hieno homma ja nyt olemme tankilla, on niitä kauppiaita täälläkin mutta nää ei sillai tyrkytä ja tuputa kun sanoo ettei osta niin yleensä lähtevät pois. mukavaa kun mennään, odottelu on kaikkein tylsintä. Täällä on tietulleja tiheään. Meidän piti maksaa 2.000 CFA:ta joka tullissa jossa oli porukka käsi ojossa. Maksun hoitaa kuljettaja vaikka se aamulla äkisi että meidän täytyy maksaa mutta sitä ei lue sopimuksessa. Matka jatkuu, välillä pidämme taukoja, pistäydymme kylissä.

Kylät ovat tosi hienoja. Yhdessä kylässä me käytiin syömässa vähän niin kuin bussiaseman baarissa jossa oli ärjyä ruokaa, söin kanaa ja perunoita ja vatsassa levisi kuuma polte joka meni sormien ja varpaiden päihin asti. Matka jatkuu. Loppu päivän ajoimme ja ajoimme, pysähdyimme välillä tauolle. Loppumatkasta oli paljon tietulleja tai poliiseja ratsaamassa.

Taikakortti, se poliisipäällikön käyntikortti auttoi asiaa ja helpotti etenemistä. Oli rento meno. Noin klo 18.00 ennen hämärtymistä pysähdyimme, kuski ja Idi rukoilivat ja edessä oli bussi pysähtyneenä ja sieltä oli kaikki ihmiset tulleet ulos rukoilemaan. Oli kaunis hieno tunnelma, tien yli meni myös vuohia ja lehmiä lauma kintereillään paimenpoikia jotka hyräilivät rukouksiaan.

Silloin ymmärsin että tämäkin maa ja ihmiset pysyvät kasassa uskonnon avulla. Se on mikä antaa voimaa tässä kauniissa mutta niin köyhässä maassa. Matka jatkuu.

Söimme purkista maissia, tonnikalaa ja papuja, oli kivaa. Sitten noin klo 21.15 olimme Moptissa, ensin poliisiin ja sitten hotellin pihalle ja huoneruljanssi alkoi. Autokuskilta palo päreet. Paikalliset oppaat tyrkyttivät ihtiään, nuoret miehet tyrkytti ja vosotti naisille, elvistelivät my name is John Travolta voi voi tätä touhua pälpätystä.

Täällä on niin paljon sellaista haistapaskatouhua, huijausta. Se alkoi pitemmänpäälle väsyttämään. Kuski ruinaa vieläkin lisää rahaa vaikka eilen on sopimus tehty, lapsellista. Iso mies ja ruinaa kuin kakara.

Mutta on meillä taikakortti, pelastus ja sopimus jos tilanne ei ala selviämään niin menemme poliisin kanssa neuvottelemaan huomenna. Virpiä on paljon ikävä, minä haluaisin kotiin nyt heti, nyt on lauantai-ilta klo 23.00

12.11.1995 Sunnuntai
Uni?
Kainilla ja Riikala oli suuri talo Kuusamossa joen varrella. Me kaikki olimme siellä ja katseltiin tauluja ja veistoksia, niitä oli paljon. Saunottiin ja minä läksin saunan jälkeen vilvoittelemaan, kävelemään. Mulla oli päällä kalsarit, pitkät saappaat ja sininen kylpytakki. Kävelin pitkin jokea. Siellätäällä oli moottorikelkan jälkiä. Pimeää, talojen valot näkyivät. Menin nakkarille jossa serkkuni Sami Kokko oli hommissa. Ostin yhden Berliinin hampurilaisen koska ne oli lämpimiä ja söin sen.

Seuraavana päivänä paikallislehdessä oli uutinen myrskystä joka oli kaatanut puhelinpylvään keskustassa joka oli ollut kyläläisten mielestä niin ruma että oli vain hyvä että se on nurin ja poissa. Kyläläiset olivat anoneet sen poistoa ja nyt se oli poissa. Tämä tapahtui tammikuussa Kuusamossa.

Aamupäivä. Ekaksi aamupala. Pikku hiljaa valui leipää, kahvia, leipää, vettä, maitoa, tuleeko, tulee, Helikin odotti vaikka kuinka pitkään? Lähdettiin porukalla poliisiasemalle kaavakkeita täyttämään passitkin piti jättää ja kyselivät vielä yhtä passikuvaa per nenä muttei meillä ollut. Pitkän neuvottelun jälkeen ne ei tarvinnutkaan kuvia.

Idi hommasi kirveentekijän paikalle ja tilattiin kirveet minä Kain ja Radek. Iltapäivällä pitäisi olla kirveet valmiit eli kolme puuvartta ja jokaiseen kaksi terää. Odotan innolla tulosta. Opas järjestyy ja eiköhän kuskikin asetu hoitamaan hommansa tai annamme sille kenkää. Lähdettiin katsomaan Moptin vanhaa kaupunginosaa, voi mahoton , oli mahtava savesta tehty.

Kierreltiin kaikkia kapeita pieniä kujia, kapeampia kuin Pariisissa. Käytiin yhden talon sisäpihalla ja nousimme myös katolle josta näki yli koko vanhan kaupungin. Käytiin hopeasepän luona ja nähtiin hienoja kultakoruja ja saatiin koskeakin niitä. Sen jälkeen syömään.

Tänään on hienosti asiat, hommat luistaa nyt paremmin vuorostaan. Takaisin hotellille ja kirveet tuli niin kuin tilattiin. Ne on tosi hienot, kyllä nyt kelpaa vielä kun saa ne Suomeen asti. Ostin vielä yhden puukon. Nyt pitää hillitä rahanmenoa paitsi rumpu pitää vielä saada, ehkä se huomenna löytyy.
Maija, Kain, Riika ja tämä uusi opas neuvottelivat.

Minä puhuin Idin kanssa. Idi varoitti, kertoi että uusi ehkä tuleva opas on kiero ja paha. Muu porukka meni katselemaan kaupunkia. Juttelimme, Maija, Idi, minä ja Kain, me ei oteta tätä uutta opasta. Täällä Moptissa rehottaa pimeä kauppa ja konnuus koko ajan.

Täällä ei voi luottaa keneenkään paitsi Idiin ja Idi sanoi että muslimi tai uskovainen on rehellinen mutta mies joka täällä ei rukoile on helposti roisto. Idistä ja minusta on tullut ystäviä näitten muutamien päivien aikana. Idi järkkäs ne hienot kirveetkin tosi halvalla ystävältään (oikea sellainen).

Kaikki sanoo että ystävä ystävä mutta harva on oikeasti sellainen. Ne kirveet, kolme vartta ja kuusi terää, maksoi yhteensä 35.000 CFA eli 350 Smk, eikä ole paljon se niistä kirveistä. Idin kanssa praatailtiin paljon ja istuttiin baarin nurkassa kopulta melkein koko porukka.

Huomenna taas kohti uusia seikkailuja. Mennään kuulemma markkinoille, ne markkinat on varmaan elämys. Pusi, pusi Virpi näe minusta kauniita unia. Uni sunnuntai 12.11 klo 23.00

13.11.1995 maanantai

Heräsin maha kipeänä. Joka aamu noin viikon verran on maha ollut kipeä ja paska löysänä. Otin imodiumia ja maitohappopillerin ja ruisnäkkileipää niin johan helpotti. Auto on pakattu, hotelli maksettu ja odottelemme aamupalaa.

Aamupalalle, syömme ja jännityksellä odotan kun sanomme tälle mustanmarkkinan oppaalle ettei me sinua tarvita. Pitäisi saada kuva sen naamasta silloin, ehkä otan. Mafian opas ymmärsi ettei meillä ole rahaa ja kaikki meni hyvin, kaveri poistui.

Minulla on rahaa jäljellä joku 1.000 mk. Nyt mennään markkinoille niin että soi. Tietullit vähän huolettaa, täällä on ilkeitä ihmisiä paljon ja monet niistä kantaa virkapukua. Ylitämme joen, tämä on kuin yhtä suurta unta, olen katolla että saan piirtää ja kirjoittaa rauhassa.

Klo 12.00 Viikon päästä tähän aikaan olen Suomessa takaisin ja sen jälkeen voin vain muistella tätä matkaa joka jo nyt myllertää ja pyörii sisälläni niin kuin vatsatauti.

Djenne´n markkinat ja iso moskeija nähtiin. Tultiin hotellin pihalle, hieno mukava tunnelma, varasimme kattopaikat hintaan 15 mk yö. Moskiittoverkot on hommattu ja ne markkinat ovat melekoset, melua ja kuumaa hiekkaa on kaikkialla niin kuin kaikkea mahdollista kauppatavaraa. Maaseudun tavaraa, turhaa krääsää ei tällä kertaa ole tolkuttomasti. Syötiin kuskusia ja kastiketta, nyt jaksaa.

Kiivettiin katolle josta on hyvät näköalat ja sopiva paikka levähtää. Tämä on melko rauhallinen kylä mutta rumpua ei täältä löydy, ei se mittään sillä Bamakosta se rumpu löytyy. Yö katolla on hieno kokemus, kattona tähtitaivas. Lepakot lentää, sirkat sirittää, pöllö huhuilee tämä on paras yöpaikka tällä reissulla. Huomenaamulla starttaamme noin klo 11.00 ja matka jatkuu. Hyvää yötä Virpi, kauniita unia ja minun kuvia.
13.11.1995 Maanantai-ilta klo 21.40

Tiistaiaamu 14.11.1995

Heräsin klo 6.00 ympäristön ääniin. Kylä herää enkä halua menettää tätä hetkeä. Kukot kiekuu, aloittivat jo kolmen jälkeen. Valo, auringon lasku ja nousu antaa lukuisia eri valoja, nämä täytyy nähdä jotta näen ne taas unissa.

Olen nukkunut monet yöt pohjoisen tähtitaivaan ja revontulien alla pakkasessa ja kuunnellut aamulla lintujen ääniä kevätlumilla mutta tämä on niin erilaista, kaunista, lämmintä niin kuin maito. Tämä on kuin unta. Kamat kasaan auton katolle, aamupala ja menoksi. Ostin vielä kaksi filttiä ja kaksi rannerengasta, yksi mulle toinen Virpille. Korujen nimet Tapani ja Virpi.

Pitää palata maailman tylsimpään kylään Mopti nimeltään. Siellä poliisilaitoksella kirjoitetaan Idille Moptissa varastettu rokotustodistus uudestaan. Tietulli kyseli Idiltä rokotustodistusta viimeeksi eilen eikä sitä ollut joten jokku varasti sen ja ilmoitti tietullipoliisille että kyselevät rokotustodistusta ja kun sitä ei löydy vaativat lahjuksia. Ilkeitä ihmisiä paskiaisia on täällä paljon. Paska piti hermostua elikkä se paskamainen tarkastuspiste jossa edelleenkin ollaan.

Kain, Idi ja Riika menivät selvittämään asiaa ja ne ovat vailla rahaa, lahjuksia, poliisin uniformuun puetut bandiitit, halpamaiset roistot. Riika hermostuu ja sanoi että Kain on professori suomalaisessa taidekorkeakoulussa ja tuntee erittäin korkea-arvoisia henkilöitä täällä. Jos tämä ahdistelu ei lopu niin teemme valituksen Bamakon korkealle poliisipäällikölle.

Alkoivat kelmit pyydellä anteeksi ja pahoitella tapahtunutta ja saimme jatkaa matkaa ilman lahjontaa ohi kolmen aseman, hyvä niin. Matka jatkuu tie huononee, koloja, mäkiä ja lopulta Sangassa kauhia homma. Pieni kylä ja muka kukaan ei tiedä missä se saatanan katolinen lähetysasema on ja osoittelevat sormella jotain hotellirähjää. Ihan Mopti meininkiä. On kieroa porukkaa.

Meijän kylällä tuommoset mulukut pieksettäis siniseksi, no, neekeri siniseksi on vähän vaikia homma. Ei tätä ymmärrä. Pitäs vähän tutkia asioita. Lapset ovat kivoja ja aitoja mutta vähänkin vanhempi niin venkuloi niin kuin aikuisetkin. Lopulta yksi näytti tien sinne lähetysasemalle mutta se oli sellainen möskä, ei siellä voi olla yötä.

Me ajettiin toiseen kylään ja tultiin hotelliin mutta siellä oli piha täynnä niitä venkuloita jotka jokainen neuvo eriä, ei me sellaseen paikkaan voida mennä. Jouduttiin ettimään toinen hotelli. Tämä paikka on hieno, yö pihalla maksaa 10 Smk ja suihku 5 Smk. Halapaa niin kuin viime yö katolla oli 15 Smk. Täällä saa myös ruokaa. On suihkut ja wc. Tämä on kivaa, parasta on se kun saa rauhassa ja turvallisesti nukkua. Laitettiin moskiittoverkot ja ruvettiin nukkumaan. Tiistai ilta 14.11.

Keskiviikko 15.11.1995

On aamu noin klo 5.30. Nukuin hyvin syötyäni eilen illalla julmasti kanaa ja kasviksia, tuntui että maha repeää. Heräsin näin aikaisin kukkojen kiekunaan. Näin unta Virpistä, oli siinä Karikin ja Mari. Aamupaskalle, kyllä lähti niin kuin varpusparvi, sitten naaman ja hampaiden pesu.

Eilinen oli kova päivä, olimme kaikki ihan sipissä. Tämä päivä alkaa pikkuhiljaa sarastaa. Tänään jos kaikki menee hyvin, pääsemme katsomaan vanhoja kyliä. Paras osa reissusta pitäisi toteutua tänään ja huomenna.

Aamupalalle, leipää, hilloa, kahvia, limua ja vessaan, päälle imodium ja vettä. Nyt tasoittu maha. Opas löyty, kaksi päivää maksaa 10.000 CFA eli satasen, halapa, ensimmäinen kohtuuhintainen kaveri. Lähdemme katselemaan ensimmäistä kylää. Pian Kaijaa alkaa huimata ja hän palaa hotellille lepäämään. Mehän lähdettiin kävelemään kallioita kohden, kiveä ja paljon, tultiin suuren kanjonin reunalle.

Lähdettiin laskeutumaan, oltiin välillä luolassa jossa virtaa sadekaudella joki mutta ei nyt kuivan aikana. Vaikeaa maastoa kävellä, irtokiviä, varovasti alas ja sitten saavuimme Bananiin johon kuuluu neljä kylää joissa asukkaita noin 1.500-2.000. Ne olivat niin kuin satukyliä, pieniä taloja, leikkitaloja.

Kyläpäällikkö antoi luvan kuvata. Ostin Virpille pikku-ukon ja Karille pillin, matkamuistoja pitää olla. Kaivoin nenää ja sieltä rupesi tulemaan verta. Nokan limakalvot on niin kuivat että tulee helposti verta, no, nyt se loppu verentulo. Istumme varjossa terassilla ja juomme limua.

Täällä kylässä sanovat kuolemanrangaistuksen olevan edelleen voimassa. Jos varastat ja jäät kiinni niin henki pois että tällasta. Hurjaa, niin suurta erilaista, me olemme perillä lopultakin. Meidän ryhmä on ensiluokkainen selviytyjä porukka. Olemme kahlanneet läpi melkoisten koettelemusten ja nyt päästy perille. Turhanvalittajia ei ole kukaan.

Eteenpäin, ylösnousu on rankka mutta onneksi on asuttu neljännessä kerroksessa, pikkuhiljaa ylös. Olemme palaamassa majapaikalle syömään ja nyt selvis kuskin nimi, se on Kakara, aika sopiva nimi miehelle. Käytiin vielä kahtomassa kylän suojelusjumalia paluumatkallamme. Helle alkaa olla liian kova näin iltapäivällä. Pidetään siestaa ja syödään riisiä ja lihaa kastikkeella, tosi hyvää, täällä on hyvät ruuat. Nyt otan nokoset.

Käytiin kaupoissa ja ostin paidan ritsan ja vanhannäköisen pään yhttensä noin 100 Smk. Rahaa on vielä joku 800 Smk jäljellä. Illalla lähdemme hautajaisiin. Kylässä jossa kävimme oli kuollu päällikkö ja hänen hautajaisensa kestävät kaksi päivää. Hautajaiset alkoi eilen ja tänä iltana seremoniat jatkuu.

Kysyttiin kylän miehiltä lupa tulla katsomaan seremonioita ja saatiin lupa. Käytiin surutalossa, istuttiin, saatiin sahti ryypyt. Tanssipaikalla pyssyt paukku ja ruuti savusi, rummut soi, laulua. Meno oli hurjaa, pelottavaa. Sain otettua yhden kuvan talon katolta, toivottavasti onnistui. Oli jo hämärää. Seremoniat loppu ja lähdettiin pois, takaisin majapaikalle klo 18.25. Patjat, lakanat ja verkot paikalleen ja syömään, pari olutta ja nukkumaan, väsytti. Hyvää yötä Virpi, kauniita unia unia ja Tapanin kuvia.

16.11.1995 Torstai

Aamu, viimeinen aamu täällä. Heräsin klo 4.30 mutta torkahdin uudestaan. Nyt kamppeet kasaan ja aamupalalle. Tänään kuljemme pitkän matkan Dokonien maalla, lähdemme klo 6.30 menemään. Kävellen mennään joten paljon vettä mukaan, pullo per lärvi. Aamulla on helpompi kulkea.

Kuljemme eteenpäin ja laskeudumme alas laaksoon jossa käymme haudalla. Hurja tunnelma, semmoinen outo, vieras. Haudassa on luita, pääkalloja. Laskeudumme kylään, menemme kahden kylän läpi, pikkutaloja, koppeja, matka jatkuu. Lopulta kävelemme laakson pohjalla kärrypolkua myöten, on kuuma.

miestenmaja

Kain ja Markus lähtevät juoksemaan edeltä, me muut kävellään. Lopulta saavutaan kylälle ja limua juomaan, kaksi pulloa meni että vilahti, jano on kova. Nämä kylät mitä on kierrelty kahden päivän aikana on vaikuttavia, mahtavia. Hautapaikat, ihmiset, kaikki. Kyllä ihminen on sitkas otus. Se asuu vaikka kallionkolossa niin kuin täällä. Maasto on vaikeakulkuista.

Pumpuli mies merkki juppi kamppeissa kuumassa oikeassa Afrikassa hikoilemassa, noitumassa. Änkyröi ja valittaa. Syö tabuja ja röhkii onneton läski, ois pysynyt kotona. Ei ne vaatteet miestä tee.

Letku venkula amerikkalaistyylinen, tukka takana, rento käytös, hymyilee mutta silimät valehtelee. Korea paita, suorat prässihousut, koruja, lipevä yksi suuri paska. Näitä riittää, ei lopu kesken. Viihtyvät hotelleissa, lähinnä baareissa ruokapaikoissa. Siellä missä me kulkijat yritettään syödä ja levätä. Käyttävät hyväkseen matkalla väsynyttä turistia.

Syötiin, ei ollut oikein kummoisaa ruokaa, aika pahaa mössöä mutta pääasia että juo paljon. Pitää syödä sitten illalla majapaikassa kunnolla. Edessä on rankka nousu ja on kuuma iltapäivä. Paljon tulee asioita vastaan tällä matkalla joita olen nähnyt unessa jo Suomessa jo ennen tätä matkaa.

Kummallista, olen nähnyt unessa myös nousun Bamakosta eli kyllä me kotia päästään. Osa porukasta katselee vielä taloja ja sisäpihoja. Me muut lähdettiin paluumatkalle kohti majapaikkaa, rankka nousu ylös kanjoninreunaa. Majapaikalla suihkuun ja olutta, kyllä maistu hyvälle, on melekeen kuin maitoa mutta Arlan jugurttia tekee mieli. Kunpa olisi litran purkki mansikka-arlaa kylymänä jossain. Suoraan purkin suulta aaaaaahh se olisi niin hyvää. Se myös tasoittaisi vatsan.

Loppuaika on yhtä paluuta, olemme saavuttaneet mitä me haimme ja haluttiin. On siis yhteenvedon aika tästä reissusta tai ehkei vielä, myöhemminkin kerkeää. Mitähän se Virpi nyt hommaa kotona Suomessa. Minä kun pääsen Suomeen minä pussaan Virpiä ja hellin niin paljon, ei ole mitään rajaa. Minulla on ollut niin ikävä ihan juin olisi ollut viisi vuotta poissa Virpin luota. Virpi on minun ja minä olen Virpin kulta. Minä olen Hannu Hanhi, onnenpoika kun olen löytänyt Virpin. Olen onnellinen mies.

Nukahdin kaksi tuntia, pää on pökkyrällä. Verkot, patjat, reppu, nukkumapaikan laitto. Pesin kädet, maksoin Marjalle 13.000 CFA, nyt on kassa tasan. Loppuajaksi on kaksi ruokaa ja majoitus hoidettu loppumatkaksi. Pian saadaan ruokaa, kahvia. Näläkä on ja mukava tyytyväinen mieli tästä matkasta. Syömään, ruoka on herkullista. Olutta ja kahvia, maha on täynnä kuin turusenpyssy. Hampaanpesulle ja nukkumaan. Hyvää yötä Virpi, kauniita unia ja Tapanin kuvia.

17.11.1995 Perjantaiaamu klo 4.30

Nukuin vähän huonosti, epätasaisesti. Heräsin monet kerrat viime yönä. Oli tuulenvire joka puisteli moskiittoverkkoja. Se tuuli puhalsi Dokonien maasta ja verkot oli kuin aaveita. Se tuuli ei ollut vasta vaan hyvä myötätuuli joka toivotti meille hyvää paluumatkaa kotiin. Tuuli tuli sieltä maasta jossa ihmiset hautaavat vainajansa ylös vuorenseiniin osaksi taivasta. Se maa on Dokonien maa jota emme unohda koskaan.

Nukahdin uudestaan ja heräsin taas klo 6.00. Aamutoimet ja auton pakkaus, aamupala, imodium ja malarialääkkeet. Täytyy ootella mitä maha sanoo, kuinka tulee paska. On mukava lähteä kotia kohti ja nyt mentiin. Tulleissa oli pientä häikkää, olisi kuulemma pitänyt ilmoittaa missä olimme ne viimeiset pari päivää. Sitten tuli tämä kaiken huippu. Moptin bensa-asemalla repesi koska kuski, mekaanikko ja Idi, tää on niin vaikeaa uskoa että Idi on siinä mukana. En usko vielä sitä mutta ne aikoo jättää meidät Djenneen.

Törkeää, surullista ja masentavaa. Kuski on läpipaska ja mekaanikko myös mutta Idi, minä en tiedä. Idi on menettänyt kasvonsa meidän silmissä, surullista. Tämä on kurjaa. Miten ihminen voi olla toiselle ihmiselle niin ilkeä, röyhkeä, häikäilemätön.

Minä en ole ennen nähnyt enkä kokenut tällaista, tämmöinen on masentavaa. Miksi tämä on mahdollista, mikä on syy? Silti nämä paskapäät roistot ovat olevinaan uskovaisia ja rituaalit suoritetaan päivästä, viikosta, vuodesta toiseen samassa järjestyksessä.

Ollaan niin vitun hurskaita. Perverssiä, sairasta, kunhan rukoilee paljon niin saa anteeksi ja samalla ollaan hirveitä roistoja.

Meidän kotikylän paskasakki on kilttiä väkeä näihin verrattuna. Onko raha ajanut ihmiset tällaiseen paskaan, paskaan ja syvälle. Tämä on hirveän vanha kulttuuri, onko tämä voinut joskus olla parempi? Ympärillä on paljon köyhyyttä ja sen lisäksi on tämä kiero alhainen peli joka koskettaa kaikkia. Eihän tämmöinen voi olla ihmisen elämälle sopivaa.

Jos me ajettais kolari nyt niin tuo kuski veisi meiltä viimeiset rahat ja jättäisi meidät kuolemaan tänne erämaahan. Sitten se ajaisi kaksi kilometriä, laskisi rahat, rukoilisi ja ajaisi kotiinsa, sillä selvä. Tämmöistä täällä on, alhaista. Uskonnolla on voinut joskus ajat sitten olla näihin ihmisiin ote mutta se on ajat sitten livennyt pois. Tämä maa keikkuu puolelta toiselle holtittomasti, ei voimakas poliisi ja armeija tee maasta vielä hyvää ja ihmisistä oikeamielisiä.

Toivottavasti seuraavat sukupolvet viisastuvat ja oppivat antamaan arvon myös muualtatulleille. Matka jatkuu, emme nouse autosta pois ettei meitä jätetä tielle. Tullin kohdalla yksi voi äkkiä käydä kusella, vettä ei ole kovin paljon, kello on 12.00. Vielä kymmenen tuntia, sitten ehkä olemme Bamakossa.

v

Kova päivä, me vastaan muut. Idi mököttää, hän oli luullut että olemme yhtä suurta perhettä. Niin me olimmekin mutta ei enää tuon tempun jälkeen. Hän olettaa että pyydämme anteeksi häneltä mutta minun mielestä asian täytyy tapahtua toisin päin. Me emme ole tehneet mitään väärää, tummat ne keskenään sumplii ja sählää.

Matka jatkuu, ostetiin limpparia ja papuja sekä tonnikalaa, syötiin. Tulleissa ei ongelmia mutta auto nykii kummasti, ei starttaa, pitää työntää käyntiin. Kestä nyt vielä 3-4 tuntia niin olemme Bamakossa. Aiomme kysyä joidaanko jäädä yöksi sinne minne viedään tavarat säilöön. Jos ei niin sitten mennään johonkin halpaan hotelliin tai ulos yöksi. Vahtivuorot pitää kehittää.

Lopultakin saavuttiin Bamakoon klo 20.30. Käytiin hakemassa matkatavaroita mutta ei saatu. Avain oli rouvan mukana töissä. Sitten halpaan hotelliin, tämä on tosi alhainen hotelli, paljon ammattilaisia. Me nukutaan parvekkeella ulkona. Saatiin myös patjat kyllä se siitä. Nyt olemme pitseriassa tässä hotellin kulmilla, hirveä näläkä, ei ole syöty mitään koko päivänä. Ne paskiaiset, kuski ja mekaanikko lähtivät, ei hyvästelty. Noijuttiin vaan ja kehotettiin painumaan vaikka vittuun.

Kaksi läpipaskaa idioottia, pitikin kohdata ja tapella näiden molopäiden kanssa melkein koko reissu. No, se on nyt mennyttä. Löytyy niitä vielä mukaviakin ihmisiä, olo on helpottunut. Kilistelimme laseja, nautiskelimme.

Enää kaksi yötä ja kotiin. Olemme selvinneet hyvin vaikka vaikeuksia on ollut aika paljon, hyvin paljon. Tämä päiväkirja on tärkeä, tässä on koko reissun tapahtumat ja tunteet aikajärjestyksessä. Pizza oli oikein hyvää, kahvit ja tuntuu että nukahdan tähän paikkaan. Takaisin hotellille, kamppeet auki ja nukkumaan. Alakerrassa on disko, musaa kuule tämän yön. Hyvää yötä Virpi, kauniita unia ja Tapanin kuvia, pian oon sinun luona vieressä nukkumassa.

18.11.1995 Lauantai

Nukuin kuin tukki, näin hyviä unia Virpin kuvia. Disko oli ja meni. Noin klo 5.00 alkoi tuolta tornista tulla toisenlaista musiikkia tätä uskonto hommaa. Enää yksi yö ja sitten mennään kotiin. Itikoita täällä on paljon, muutama oli päässyt verkon sisään. Se eilinen pitsa oli herkullinen ja täytti mahan kuin olisi tiilen niellyt. Seuraavaa yötä ei nukuta täällä.

Ensi yöksi menemme todennäköisesti nunnien paikkaan nukkumaan, se on tässä lähellä. Aamupalan jälkeen Idi ja minä haettiin taksilla matkatavarat säilöstä, nyt ne on säilössä lukkojen takana. Osa porukasta meni pankkiin kahteleen että onko se auki. Kävin vessassa, olo helpottui huomattavasti, löysänä on mutta eipähän tarvitse paskalla ponnistella.

Se huijari tuli joka järjesti kuljetuksen silloin alussa Bamakossa. Idi haukkui sitä koska tämä paska oli valehteli meille ja kertoi kuljettajalle eriä kuin meille ja tässä oli koko kuuden päivän riitelyn syy. Kyrpänaama ählämi.

dogon_kyla

Lähdettiin kansallismuseoon, ostin hienon kirjan Dokoneista ja puhelinkortin. Yritin soittaa kotiin klo 11.30. Virpi ei ollut kotona, yritän illalla uudestaan ehkä sitten tavoitan Virpin. Minulla on 20 sekuntia aikaa kertoa että kaikki on hyvin. Ehkä sitten myöhemmin saan kuulla kultani äänen. Nyt istumme kulmabaarissa ja coca-colaa pitää juoda. Olen juonut coca-colaa hirveästi mutta kerrankos sitä.

Käveltiin, Idi, Heli ja minä syömään mutta ei minulla ole näin päivällä hirveä näläkä. Mulla tuli Virpiä tosi ikävä, on pakko soittaa, pakkomielle. Hullua nähdä pitkästä aikaa televisio ja sieltä tulee piirrettyjä, ranskaksi tietenkin. Takaisin majapaikalle, yritän soittaa mutta ei ketään kotona. Ehkä sinä Virpi olet Huttusen Annan luona kylässä. Levähdin, lötköttelen, juon vettä, syön appelsiinin. Siestaa pitää viettää, mihinkään ei ole kiire.

Yritän soittaa muttei taaskaan ketään kotona. Seuraavaksi pitänee syödä hampurilainen. Superburger 1.800 CFA ja kokista, oli hyvää kotitekoisen makuista. Yritän taas soittaa mutta ei vastausta. Yritän huomenna uudestaa. Nyt kulutetaan aikaa ja istuksitaan. Pian pääsee nukkumaan. Yksi yö ja sitten mennään kotiin nukkumaan Virpin luo. Hyvää yötä Virpi, kauniita unia ja Tapanin kuvia.

19.11.1995 Sunnuntai

Tämä päivä on se päivä, me lähdetään pois ja jätetään taakse kaikki mukava ja vähemmän mukava. Näin tämän yön hyviä unia Virpistä ja minusta, heräsin klo 6.00 mutta torkahdin vielä kerran. Disko oli alhaalla johonkin kello neljään. Sitten tuli onneksi sähkökatkos, siihen loppui disko, hyvä niin.

Tämä on se sunnuntai, kyllä tätä on odotettu. Kaikki ovat valmiina lähtemään kotiin ja mulla on niin ikävä Virpiä ja kotiväkeä. Lunta ja joulua, hyvää suomalaista ruokaa, Helsinkiä, koulukavereita. Tämmöisessä tilanteessa sitä tajuaa kuinka hyvin on kaikki asiat. On oma paikka ja tehtävä, ystävät. Jos ei olisi koti-ikävää niin sittenhän voisi olla missä päin maalimaa vaan mutta minun mielestä on hyvä että on koti-ikävä ja suuri sellainen.

Ensi viikonloppuna voisi mennä Orimattilaan ja lämmittää sauna, tehä ruokaa ja Virpin kanssa vain köllötellä, kävellä, jutella. Se on parasta maailmassa kun on toinen ihminen rakas ja tärkeä, mulla on sellainen ja minä olen siitä niin onnellinen. Jos kotona on jotakin häiriötä niin suomalaisen miehen kannattaa lähteä vaikka tänne kuukaudeksi kahtomaan ja miettimään asioita että missä ne on asiat hyvin ja missä ei.

Seuraavaksi vedän ykköset päälle, repun pakkasin jo, nyt aamupalalle. Soitin Virpille oli ihana kuulla Virpin ääni 20 sekuntia, helpotti oloa. Kylmät väreet kulkivat läpi joka kerta kun virpi sanoi jotakin, se oli mukavaa, kaunista. Nyt odottelen pullakahveja hampurilaisbaarissa. Niillä jaksaa kotia asti tuli mitä esteitä tahansa vastaan.

Riika, Idi ja Kain ovat käymässä Air France:n toimistossa kysymässä josko me voitaisiin viedä matkatavarat sinne ja ne hoitais ne kentälle. Jos ei käy niin lähdetään noin klo 17.00 iltapäivällä kentälle selvittelemään tavaroita.

Mentiin Air France:n toimistoon kamat ja Idi autolla edellä ja me käveltiin perässä toimistolle. Sieltä kamat lähetittiin kentälle mutta selvisi että jokaisen pitäisi muka maksaa 6000 frangia lentokenttäveroa ja paskat. Eihän meillä ole enää rahaa ja jos on joku moka niin se on lentoyhtiön moka.

Taas piti tapella ja viimeisenä päivänä. Täällä ei pelaa mikään, ei edes lentotoimisto ja vielä Air France. Tyhmä homma, toivottavasti kaikki menee hyvin. Johtaja aikoo tulla kentälle selvittämään meidän hommia. Istuttiin alas ja syötiin juotiin kahvia ajan tappamiseksi. Idi vei omat kamat säilöön ja hommas bussin, ihan hyvä sopimus.

Aika kuluu, kello on 3.35, ei ole enää paljon odoteltavaa. Pääsee jo kentälle, kuultiin sellasta että kone lähtee vasta klo 23.00, eipä haittaa kunhan nyt lähtee tälle illalle ja ollaan huomenna Suomessa.

Me tehtiin pirun kuva paperille, paperi rullalle ja pulloon. Pulloon myös näkkileipää, tupakanpätkiä ja kondomi. Korkki paikoilleen ja vielä kumirenkula. Sitten kaivettiin se kukkapenkkiin, multaa ja vielä tiili päälle. Siellä on ja pysyy. Pahahenki jäi nyt sinne, se tuli mukaan Moptissa, siellä huoltoasemalla se hyppäsi kyytiin. Nyt se jätettiin pulloon, enää ei pahojahenkiä tarvita.

Kello 17.00 lähdettiin pikku romu bussilla kentälle 15 kilometrin päähän. Perillä Idi hyvästeli vasemmalla kädellä. Kentällä on hiljaista, olemme hieman aikaisessa. Idi kirjoitti lyhyen kirjeen Virpille, se on hyvä kirje. Vielä yksi matsi ylhäällä ravintolassa, se meni, tunteet kuumeni vielä kerran, voi voi.

Sitten lippuja ja lappuja, passit, selvitykset, lentokenttävero. On kenkien lankkaajia, kauppiaita ja kerjäläisiä, voi voi. Tullin ohi, siellä kysyttiin missä hotellissa asuttiin Bamakossa. Me sanottiin hotellin nimi. Heliltä kysyivät vielä huoneen numeronkin, sanoi 101 ja sillä selvä. Nyt ollaan kansainvälisellä puolella, olo rauhoittuu me ootellaan. Vielä pari turvatarkastusta ennen koneeseen nousua portilla yksi ja lopultakin koneen sisällä, kello on 21.00.

Nyt mulla on hyvä olla ja mulla on Virpiä hirveä ikävä. On ihanaa lähteä kotia kohti. Tämä on ollut rikas reissu. Ostan vielä Pariisista hajuvettä kullalleni. Nousu onnistuu klo 21.35 ja olemme ilmassa. Minulla on näläkä, toisivat jo pian ruokaa. Pari leipää tuli ja tahdoin punaviiniä kyllä on hyvää.

Voi taivas, olo rentoutuu, kuuntelen korvalapuista musiikkia, televisiosta tulee jääkarhuja, tuntuu niin kummalta, helpolta, vapaalta. Alan ymmärtää mitä on yksityisen ihmisen vapaus olla oma itsensä. Suomi on niin hyvä maa jotta ei ole toista. Me tehtiin välilasku johonkin kaupunkiin lähellä St. Louis:a, en tiedä missä. Noustiin ja saatiin ruokaa. On myöhä, nukuttaa.

Tänään olen kotona, kello on 1.30. Ei enää monta tuntia, mentiin Kanarian saarten ohi äsken. En saa unta. Pää on kipeä. Tämä päivä on ollut rankka, olen jännittänyt ehkä liian paljon, tiedähäntä. Pitää yrittää nukkua. Nukahdin pari tuntia, piristi. Laskeuduttiin Pariisiin klo 5.45 paikallista aikaa.

20.11.1995
On jo melkein kuin kotona olisi. Täällä on niin rauhallista ja siistiä, leppoisaa, nautinnollista. Visa käy täällä, ei tarvinnut Kain:n pistää sitä suikaleiksi. Kaikki menee hyvin täällä kun piru on siellä kukkapenkissä.

Ostin Virpille hajuvettä ja soitin kanssa, oli mukava jutella. Minä olen niin onnellinen mies, mulla on kaikki mitä voi tarvita. Nukahdin penkille ja katselin unia Virpistä ja minusta. Kun me nähdään saan puristaa ja rutistaa, halata, suudella minun kultaa pitkästä aikaa.

Sitten mennään kotiin ja ollaan kahdestaan monta päivää verhojen takana. Minulla on suuri ikävä ollut pian se on takanapäin. Minä mahan syödä Virpiä on niin suuri ikävä. Oi että tuntuu hyvältä,lähdemme Pariisista klo 11.00. Syötiin, enää vajaa tunti ja olemme Suomessa.

Laskeuduimme kotikentälle, oli kylymä, pakkasta, lunta. Kyllä Suomi on hieno maa. Virpi on vastassa, autolla kotiin. Nyt on hyvä olla, köölötellä, levähtää. Nyt se on ohi.

kylan_patsas

Matka alkoi Senegalista, siirry »
Viimeksi päivitetty 02.03.2010 07:52
 
Kuvataideakatemian opiskelijoiden ja opettajien matka Senegaliin 1995 PDF Tulosta Sähköposti

Päiväkirjamerkinnät Tapani Kokko

mopti

Lento meni hyvin. Olimme illalla Pariisissa jossa bussi vei meidät hotelli Ibiziin. Hotelli oli lähellä lentokenttää. Hotellista lähdimme noin klo 20.00 paikallista aikaa keskustaa kohti metrolla. Matka oli aika pitkä. Saavuimme keskustaan ja kävelimme Pompidou keskukseen jossa meillä oli noin 1 tunti aikaa katsella näyttelyt. Katsoin Feminiini-Maskuliini näyttelyn vaikka aikaa oli vähän. Se oli hieno näyttely, paljon kikkeleitä ja tissejä. Esillä oli paljon Louise Bourgeois'n töitä, samoja teoksia joita näin siinä ohjelmassa.
Meitä vastassa oli Noora Tapper. Hän on Pariisissa taiteilijatalossa 3 kuukautta. Noora opasti meitä siellä Pariisissa, käytiin parissa baarissa. Eka oli pieni, hieno, halpa. Syötiin patonki ja juotiin kalja jne. Sitten lähdimme puolalaiseen baariin, se oli kanssa hieno, joimme hunajaviina paukut. Sitten taksilla hotelliin.

Minä ihastuin Pariisiin, sen kapeisiin katuihin ja vanhoihin taloihin sekä vinttihuoneisiin. Komia oli, no yö meni aamu tili, aamupala oli hyvä. Takaisin keskustaan elikkä metroon, keskustaan, Pompidou keskus. Nyt oli reilut tunti aikaa katsella. Menin Helin ja Kaijan kanssa museon omia kokoelmia katsomaan. Siellä oli maalauksia, piirustuksia ja veistoksia. Otin kuvia veistoksista mm. Brancusi ja Giagometti. Sitten kiireellä takaisin hotelliin. Ai niin, me menimme ensin ohi oikean pysäkin mutta pääsimme bussilla takaisin hotellille. Kamppeet mukaan ja lentokentälle. Siellä oli paljon poliiseja ja sotilaita. Meidät tarkastettiin kaikki ja kassit kanssa ennen pääsyä odottamaan konetta.

Koneeseen, se oli iso lentskari ja sitten menoksi klo 16.00.
Dakarissa olimme klo 11.30. Kun tulin ulos koneesta luulin että turbiini hönkii niin kuumaa päälle mutta sitten totesin että täällä on tosi kuuma ja kostea ilma. Anna oli meitä vastassa lentokentällä ja sieltä jatkoimme majapaikalle Rufiqueennoin 20 km päähän keskustasta johonkin päin. Olin väsynyt ja oli kuuma. Syötiin ja sitten nukkumaan. Yöllä heräilin välillä mutta nukuin aika hyvin.

Aamulla lähdimme sen Annen huvilalle kylään. Meillä on opas ja kaksi autoa joilla kuljemme kaikki ajot.
Meressä oli ihana uida. Löysin hienoja simpukoita ja kotiloita. Rannalla oli myös paljon rapuja. Tulimme takaisin majapaikalle joka on hieno 3 kerroksinen talo, suihkut ja oikea wc.

Olen piirtänyt paljon ja ottanut valokuvia mutta illalla tulee ikävä sinua. Ajattelen paljon sinua yhdentoista aikoihin ja monesti muulloinkin, niin kuin sovittiin. Minä tykkään sinusta niin paljon. Pitää kirjoitella tässä sinulle kirjeitä niin ikävä tasaantuu ja helpottaa, varsinkin aamulla kun on nukkunut yön yli.
Terveisin Tapani

Tämä päivä oli ikimuistoinen. Lähdimme aamupalan jälkeen tutustumaan Dakarin keskustaan. Menimme pikku bussilla Dakariin, jätimme bussin ja ootimme kaikki 14 ja oppaamme Omar toista opasta. Opas tuli. Kävimme satamassa, siellä oli likasta niin kuin kaikkialla täällä ja ranta oli öljyssä pitkältä matkalta.
Sitten menimme pikku torille missä löyhkäsi pahalta kalalta ja joltain muulta. Viljan piti laittaa lamellia nokan alle kun rupesi tekemään pahaa se löyhkä. Siitä jatkoimme kaupungitalon ja hienon Ranska vallan aikaisen rautatieaseman ohi. Jatkoimme hienoon ydinkeskustaan jossa komeita pankkeja, hienoja nykyaikaisia koru, kello, muoti jne. kauppoja.

Pankkiin mentäessä oli kokoajan kauppiaita kaupittelemassa paitoja, koruja, soittimia, kelloja hajuvesiä, aurinkolaseja yms. Osta, osta huutoja kuului koko ajan. Hermostutti se tinkaaminen. Pankissa jonotimme ainakin tunnin. Jotkut paikalliset etuili ja se onnistuu siellä hyvin. Virkailijan tuttuja kaiketi. Kun oli meidän vuoro niin virkailija löi luukun kiinni ja lähti syömään. Siinä sitä oltiin ja hermostutti.

No, mekin läksimme syömään. Ravintolaan mennessä kävelimme presidentin palatsin ohi. Oli taas kauppiaita joka paikka täynnä. Niitä on kuin kärpäsiä ja kerjäläisiä kanssa. Ruoka oli huonoa, oma vikamme kun otimme kaikki ns. tavallista jossa oli riisiä, lihaa ja kalaa. Se liha oli pahaa ja haisi lannalle ja paskalle mutta söin kuitenkin melkein kaikki.

mopti_vanhakaup

Ravintolasta taas takaisin pankkiin ohi kaupustelijoiden huutojen. Uusi pitkä jonotus. Vaihdoin 2.500 Ranskan frangia ja sain 250.000 CFA:ta, pankkivei välistä 5.000 CFA:ta joten jäi 245.000 CFA:ta. Kaikki rahat oli 10.000 CFA seteleitä eli vähän alle 100 Suomen markkaa.

Jatkoimme torille jossa oli paljon kaikkea, ihmisiä, kauppiaita, hälinää, koko ajan joku yritti kaupata jotakin. Vaikka kieltäytyi ja ilmoitti ettei kiinnosta niin kauppiaat pyörivät sitkeästi ympärillä kuin kärpäset. Kun yksi kauppias luovuttaa niin toinen aloittaa. Omar, meidän opas vei kangaskauppaan jossa oli paljon kauniita kankaita.

Siellä hälinässä yksi mies sanoi olevansa Omarin kaveri ja halusi myydä minulle paidan 5.000 CFA:lla. Minä läksin katsomaan paitoja, menimme kapeita kujia jotka oli täynnä ihmisiä, kaupustelijoita. Hieman alkoi pelottaa mutta menin perässä ja kohta olimme puodissa kulman takana. Toinen mies tuli myös myymään paitoja. Kauppiaat sanoivat olevansa veljeksiä. Heille syntyi riita paitojen laadusta ja hinnoista. No, minä sanoin että ostan yhden paidan per myyjä ja sillä siisti. Siispä tinkasin hintaa joka oli alussa 50.000 CFA:ta. Tinkasin 40.000 CFA:n ja aloin olla jo väsynyt kaupantekoon, halusin pois. Maksoin paidat ja läksin pois.

Takaisin kävellessäni aloin miettiä paitojen hintoja. Menin Omarin ja muiden luokse toiselle kaupalle. Jokke ja Terhi olivat myös ostaneet paidat toiselta Omarin kaverilta, muka. Yhtäkkiä minä tajusin laskeneeni väärin ja olin ostanut kaksi paitaa noin 200 mk kappale! Kyllä vitutti, raaka kusetus mutta se oli jo myöhäistä herätä siinä vaiheessa.

Kokoonnuimme yhteen ja odottelimme Maijaa joka oli soittamassa puhelimella Suomeen isälleen. Hän kerkesi sanoa vain muutaman sanan kun puhelu katkesi ja se puhelu maksoi 5.000 CFA:ta eli noin 50 Suomen markkaa. Maijaltakin pöllittiin repusta kirje mutta siinä ei ollut kuin pelkkä Radekille menevä paperi elikkä kallista täällä on tietyt asiat. Omarille kerroin tapahtunee ja hän sanoi että meitä oli huijattu ja kyllähen se jo tiedettiin. Kauppiaita oli kokoajan meidän ympärillä ja molina kova. Lähdimme hakemaan Joken ja Terhin pois kauppiaiden piirityksestä.

Hälinä ja kuumuus kasvoi meidän ympärillä. Menimme kaikki sellaiselle käsityötorille. Tori oli semmoinen sisäpiha ja siellä oli rauhallista. Tuntuu hyvältä istua ja katsoa kun joku taiteilija näytti hiekkataulun tekoa ja bändi soitti musiikkia. Omar haki meidät sieltä myöhemmin pois bussilla.

Kävimme vielä yhdellä torilla jossa oli paljon puuesineitä ja rumpuja. Antiloopin sarvet maksoi 40.000 CFA, iso rumpu 50.000 CFA, pieni rumpu 15.000 CFA. En ostanut mitään. Säästä rahaa, ajattelin ja mieti tarkoin mitä haluan, ehkä se rumpu sieltä Bamakosta päin ja Virpille hieno hame pitää teettää. Majapaikalle palattiin noin klo 19.00 illalla ja väsytti. Syötiin hieno iltapala, nyt on hyvä olo.
30.10.1995 Rufique Tapani Kokko

bamako_vuokraauto

Aamu oli hieno, söimme aamupalan ja lähdimme bussilla Dakariin taidekoulua katsomaan. Löysimme perille, koulu oli aika pieni, oppilaita vain muutama paikalla koska koulu alkaa vasta ensi viikolla. Palasimme takaisin majapaikalle ja tytöt alkoi laittaa hiuksia leteille. Pian meillä kaikilla on varmaankin päät täynnä pikku lettejä. Eilen laittoi letit Riika, sitten Vilja tyttö, tänään Terhi, Marjo ja Inka. Annan, meidän emännän ja Inkan kanssa mentiin autolla katsomassa sementtitehtaan uima-allasta tässä lähellä, on hieno. Sieltä tultiin takaisin viereiselle torille katsomaan vaatteita ja kankaita. Viljasta otettiin mitat, sitä pyöriteltiin kuin pullataikinaa, oli aivan hikinen urakan jälkeen. Oli hauskaa.

Anna oli oppaana kun menimme katsomaan kankaita, löysin Virpille kaksi kpl kankaita, eka 4 metriä ja toinen 6metriä, hinta yhteensä 11.000 CFA. Raha asiatkin alkaa luistamaan, hyvä. Tyytyväisenä palattiin talolle ja sieltä jatkettiin uimaan. Minä ja Tuula Karjalainen kävelimme yhdessä kun minä osasin sinne uima-altaalle. Ympäristö matkalla on rumaa ja likaista, ojat ovat täynnä likaista haisevaa lietettä.

Yksi vähän pöljä vanha mies tuli minulta kerjäämään rahaa, minulla ei ollut antaa ja se rupesi tönimään. Heti tuli muita miehiä puhumaan sille järkeä. Täällä ihmiset ovat uteliaita ja ystävällisiä mutta on seassa harvakseltaan vähän yksinkertaisia jotka ovat arvaamattomia.

Täällä on rikoksista kovat rangaistukset, jos varastaa vähän istuu vähintään viikon linnassa jossa ei ole ruokaa, omaisten tai ystävien täytyy tuoda ruoka sinne. Huumeet ovat myös täällä kiellettyjä niin kuin muuallakin mutta tuomiot ovat kovia. Pääsimme perille altaalle ja muutkin ryhmäläiset tulivat sinne perässä. Uimme, oli ponkkulautakin. Joimme oluet, rentouduimme.

Palattuamme majapaikalle annoin talon vahdille, vanhalle miehelle kaksi poronsarven pätkää ja näytin kuvia poroista. Mies oli tyytyväinen ja iloinen. Teen ehkä huomenna viilalla hänen nimen niihin sarvenpätkiin. Sitten syömään iltapala, keittoa, patonkia ja papuja ihanassa kastikkeessa sekä hedelmiä. Päivällä söimme riisiä ja mustekalaa. Päälle juotiin kahvit. Ruokajuomana oli vesi ja hyvänmakuinen mehu. Aamulla annoin sarvenpätkän myös meidän oppaalle Omarille.

1.11.1995
Aamiaisen jälkeen kävimme Annen, Kain, Maijan ja Viljan kanssa katsomassa kuvanveistotiloja, ne oli hienot elikkä huomenna aloitamme savimuovailun. Teen ainenkin viisi lehmää sillä paimenpojat myivät sunnuntaina Kainille savesta tehdyn pikku lehmän, se oli komia. Täällä on myös porsas toisella pihalla, se nukkuu siellä ja toimii meidän mallina.

kain

Jääkaapissa on olutta, spriteä,coca-colaa, on tiistai ilta klo 23.00. Lähdemme bussilla sementtitehtaan yöhön, se on lähellä armeijan kasarmeja, suuret juhlat siellä, esiintyy kuulemma hyvä afro bändi. Illalla juhlat! Menimme viidellä autolla juhlapaikalle noin klo 24.00 yöllä.

Sementtiyö on tämän paikallisen urheiluseuran vuotuinen juhla jolla kerätään rahaa seuran toiminnalle. Juhlat pidetään kasarmilla joten järjestysmiehiä on paljon. Menimme kaikki neljätoista järjestyksessä Annen ja Francan johdolla sinne sisälle. Siellä oli bändi lavalla, iso tanssilattia, pöytiä, katoksia, hieno paikka.

Sitten tuli juomia, giniä whiskyä, vettä, coca-colaa, pastista. Istuttiin ja juotiin. Mulla oli kamera ja Markuksella nauhuri. Lähdin kuvaamaan lämmittelybändiä ja Markus nauhoitti kunnes yksi iso järjestysmies, ehkä bändin manageri tai joku kielsi meitä kuvaamasta ja nauhoittamasta. Ilta tai yö jatkui, kävimme tanssimassa, joimme ja höpötimme Markuksen kanssa kahdestaan.

Esiinnyimme muka lehdistön edustajina ja saimme kuvattua ja nauhoitettua kasetillisen verran. Siellä oli paljon ihmisiä, kutsuvieraita hienosti pukeutuneina. Illan pääesiintyjä oli Youssun Noor. Juhlat olivat mielestäni liian länsimaiset, sellaiset jäykän oloiset. Arvelin että olemme täällä jotenkin etuoikeutetussa asemassa mutta mitäpä tuo haittaa.

Palattiin takaisin majapaikalle noin klo 04.00 aamuyöstä kahdessa ryhmässä.. Aamulla oli mukavaa, heräsin klo 08.00, aamupalalle ja tässä nyt odottelen autoa, olemme menossa ruukuntekijän luo, tänään aloitetaan hommat….masennus, ikävä, häpeä, krapula olen lyttyyn poljettu, nyt minusta ei ole mihinkään!

Taiteessa ei ole lakia, se on vapaa temmellyskenttä. Tämä päivä oli hurja ja hullu päivä. Ilta oli rauhallinen, kävimme kuuntelemassa hienoa kuoroa. Se oli kaunis harras tapahtuma. Alan nukkumaan mutta tänään oli mielessäni ja sisälläni sota kahden eri kulttuurin taisto, hullu tapaus jossakin vaiheessa se oli käytävä. Minulla se oli ja se on ohi nyt ilta klo 23.25
Omarin kaveri, se toinen opas lähtee ehkä meidän kanssa sinne Maliin, se on kiva juttu se. Junamatka täältä Bamakoon kestää 32 tuntia. Ekassa luokassa se varmaan menee mukavasti, on makuupaikatkin. Matka maksaa 48.000 CFA eli 480 Smk. Mennään senegalilaisella junalla, ovat kuulemma turvallisempia. Rahaa jäljellä 1650 Ranskan frangia ja 180.000 CFA:ta.

2.11.1995 torstai aamu
On nälkä, aamupala tulee kaiketi pian, nenä on vähän tukossa, maha on vielä jotenkin kunnossa ei löysä vielä.
Kurkia meni yli ehkä olivat Suomesta!

Paha olo, aamupala ja päälle ripuli. Parempi olo. Vettä täytyy juoda paljon ja malaria lääke ottaa säännöllisesti.

Tein tänä päivänä afrikkalaisen emon jolla oli lapsia ympärillä, kuusi rintaa ja kolme vauvaa selässä. Soitin Virpille puolilta päivin, oli mukava kuulla Virpin ääntä, koti-ikävä helpottui huomattavasti. Sen jälkeen kävin heittämässä mereen kaksi kiveä, minut ja Virpin. Aloin myös muovata lehmää, saan sen ehkä huomenna valmiiksi.

Kävimme uimassa altaalla, siellä on mukava olla. Tämä kulttuuri on voimakas, no, nyt täytyy levätä ja olla rauhassa sillä täytyy olla kunnossa kun lähdemme Maliin päin. Tänään oli lihaa ja perunaa ruokana, oli hyvää. Eilen kerroin kaikille lapsuuden muistoja sekä Tykkyläisestä Pudasjärveltä. Kaikilla oli hauskaa ja naurua piisasi.

Kyllä tämä on melko hurjaa ja jännää mennä täällä oudossa vieraassa maassa. Sunnuntai, maanantai ja tiistai meni aika mukavasti. Kyllähän sitä sattui kaikkea mutta keskiviikko ja tämä torstai on ollut vähän kuin krapula. Sitä on jotenkin väsynyt ja laiskistunut. Alkuinnostus on poissa ja on tullut tämmöinen huippu tuossa vastaanotossa, nyt täytyy rullata sillai joutokäynnillä. Heh heh.

Perjantai 3.11 1995
Eilen illalla istuimme parvekkeella ja vietimme rauhallista iltaa whiskyä juoden. Menin nukkumaan ja heräsin aina kun Jokke ja Markus laahkasivat ees taas. Aamulla se selvis, kaverit oli tehneet veistoksia koko yön. Aamupalalla oli maha kipeä, söin malarialääkkeen, buranan ja kaksi maitohappopilleriä ja olo parani heti. Aloin tehdä kivestä hommia. Tuli tehtyä kolme työtä, lehmänpää, jalka ja Virpi. Kaikki työt ovat kiveä. Kivi on mustaa ja kovaa nimeltään lölvan. Alan päästä tässä taas vireeseen. Syötiin. Nukuin kaksi tuntia ja sitten viinaa ja takaisin iltapalalle ja päivä alko olla lopussa.

Lauantai
Käytiin haitilaisessa taidekeskuksessa joka oli hieno paikka. Arkkitehtuuri oli jännää. Meressä uitiin, oli komeat aallot. Löysin sukelluslasit. Syötiin hyvää ruokaa. Puhuttiin Joken ja Kain:n kanssa ripustuksesta ja tilasta. Talo jossa käytiin oli sellainen hippikommuuni. Meri oli parasta tänä päivänä.

Olo on parempi, meinaan maha pelaa. Ei tässä muuta oikein ole ollutkaan. Yön nukuin hyvin. Aamu on täällä hieno kun ikkunamme alla on torikatu molempiin suuntiin. Sieltä alkaa kuulua pientä hälinää, ihmisten puhetta, lasten leikkien ääniä, naisten, koirien, autojen ääniä jotka voimistuu pikkuhiljaa. Alkaa noin klo 06.00 ja klo 07.30 olet varmaan jo hereillä. Meillä on illat olleet kivoja, olemme istuskelleet pöydän ympärillä ja jutelleet kaikista asioista. Enimmäkseen keskustelut ovat olleet mielenkiintoisia, hauskoja, rentouttavia. On puhuttu kotimaasta, lapsuudesta, lumesta jne.

5.11.1995 Sunnuntai
Nousuvesi on nyt parhaillaan, aallot lyövät yli muurin, meressä on suuri voima. Koko tuleva kuvanveistopuoli on vedenvallassa tai oikeastaan kivipuoli. Tila on valmis mutta työvehkeet puuttuu. Tein wc ovimerkit puusta ja poron sarvista sekä kantaja nimisen puuveistoksen korkeudeltaan noin 80 cm. Sitten nukuin päiväunet. Herättyni syötiin lihapullia ja riisiä. Uima-altaalle ja ilta on jo.

Kun Dakarin lentokentälle astuu jo silloin pää kastuu. Autorähjällä mennään, ei ole kiire kellään. Omar meille hymyilee, kauppiaat kulmissa lymyilee. On lompsassa rahhaa, ei siis mieltä pahhaa.

6.11.1995 Maanantai
Eilen Jokke ja Markus veti perseet olalle yhdessä lähibaarissa. Jokke on alkanut käyttäytyä vähän oudosti ja poissaolevasti. Eilen mietimme ja epäilimme että Jokella on liian vahvat malarialääkkeet, täytyy vaihtaa ehkä, no kyllä se siitä.

Tänään menemme Coreen saarelle Dakarin edustalle, on kuulemma hieno paikka. Semmonen Senegalin Suomenlinna. Eilen illalla kirjoittelimme runoja Tuulan kortteihin, tuli ihan hienoja. Aamupala oli normaali, patonkia, kahvia, mehua, jogurttia, hilloa, hedelmiä. Coreen saari on vähän kuin suomenlinna. Orjien talo oli vaikuttava ja hirveä muistutus ihmisen typerästä historiasta. Saarella on sotaisa historia, tykkejä,bunkkereita jne. Jännitys alkaa pikkuhiljaa lisääntyä Maliin lähdön takia.

Käynti Coreen saarella.
Autolla Dakariin, suuri ruuhka, oli pölyä, meteliä, voi voi. Sitten käveltiin terminaaliin. Kauppiaita pyöri ympärillä, osta osta halpahinta my friend. Ostin pipon, 20 mk, ootellaan Omaria,ei kuulu ei näy. Klo 11.00 laiva lähtee, Omarkin kerkes kyytiin. Vesi oli satamassa likasta ja öljystä, vedessä oli kaloja ja lentokaloja. Perillä Coreessa oli kuuma.

Käveltiin Omarin ystävän johdolla orjien taloon. Siellä oli esittely, vaikuttava paikka. Siellä on pidetty orjia kuin eläimiä. Naiset, miehet, lapset erillään, perheet on erotettu. Nainen on ollut arvokkaampi hedelmällisyyden takia. 260x260 oli miesten tyrmä, siellä pidettiin 15 miestä kiinni kahlittuna kaulasta ja ranteista, seisaallaan. Kerran päivässä pääsi vessaan, julma järkyttävä paikka. Me laahustimme oppaiden ja kauppiaiden kanssa yhdessä kirkkoon josta jatkoimme tykkejä ja paria bunkkeria katsomaan.

Vihdoinkin syömään, ruokana oli kalaa, alkupalat olivat katkarapuja. Kala oli iso ja pää oli mukana. Markuksella teki heikkoa, kovin oli kalpea. Kala, ranskalaiset perunat sekä riisi tulisella kastikkeella, leipää, kaikki maistuivat hyvälle. Jälkiruoka oli ananasta ja banaania, kahvia. Maha täynnä. Jatkoimme matkaa ja poikkesimme uimaan. Piirtelin kaikessa rauhassa ja alkoi jo vituttaa nuo kauppiaat. Vittu kun ne kauppaa semmoista paskaa ja krääsää koko ajan ihan tosissaan voihan helevetti!

Takaisin satamaan ja laivalle klo16.30. Dakariin ja taas ne vitun kauppiaat voi vittu kyllä ne jaksaa. Omar hommas bussin, sillä kohti Rufisqueta, ruuhka oli taas mahdoton. Sinne päin ei ole kuin yksi tie Dakarista. Lopultakin perillä majapaikassa ja heti suihkuun, huh oli mukavaa.

Kun tulin suihkusta kaikki huusi alhaalla että täällä on Tykkyläinen. No, minä läksin katsomaan, siellä se oli Suomen kuvalehdessä, monen sivun juttu. Kyllä nauratti kun keskellä Afrikkaa on Tykkyläisestä juttu no sellasta. Näytin Omarille kuvia harrikasta ja Virpistä ja veistoksista ja possuista.

7.11.1995 Tiistai
Nukuin hyvin koko yön. Aamu on kaunis, tulee kaunis päivä. Aamupalalle ja sitten Maijan ja muiden kanssa postiin. Lopultakin sain lähetettyä kortit menemään maailmalle, yhteensä 16 kpl. Jatkoimme paikalliseen supermarkettiin, ostin kaksi paputölkkiä, kaksi tonnikalapurkkia öljyssä tai vedessä, kolme omenaa, kolme appelsiinia.

Käppäiltiin pitkin Rufiksen katuja etsittiin moskiittoverkkoa ja juomaleilejä, ei löytynyt. Palattiin osittain kotiinpäin ja hoksattiin Joken kanssa pari rautakauppaa. Puolijuksua sinne. Sieltä löytyi vasaroita ja kivitalttoja sopivia vehkeitä jännää.

Takaisin talolle, alkoi armoton työnteko kivisellä rannalla, oli kuuma, nahka kärysi. Oli kiva työstää tätä paikallista mustaa kiveä. Tein ison merihengen tai merenvartijan ja viimeistelin Virpin. Löysin hienon paikan Virpille, nyt se seisoo ja katselee merelle. Tein tämän työn ikävässä kotia Virpin luo ja taas tämä merenhenki on kunnianosoitus tuota suurta vettä kohtaan. Nousuveden aikana se ärjyy ja lainehtii siihen malliin ettei tahtonut unta saada.

Oli kuuma, vettä täytyi juoda paljon. Noin klo 02.00 söimme herkullisen kanapadan, oli niin hyvää tuli taas syötyä liikaa. Ruuan päälle mentiin sakilla uimaan altaalle, volttihyppyjä, sukelluksia ja Kain ui upponallea, oli hauska iltapäivä. Kuumuus ei tuntunut niin kovalta uima-altaalla.

Tultiin viimeisen kerran kylän läpi talolle, olen alkanut tottumaan tähän paikkaan, hajuihin, kuolleisiin kaloihin. Koiriin, laihoihin kissoihin, hevosiin. Likasta ja kurjaa seutua mutta näille ihmisille tää on kotiseutua. Kurjuuden ja köyhyyden seasta löytyy paljon loistavia taitajia ja kauneutta. Pakkasin ison ja pikkurepun. Onneksi Vilja suostui viemään mukanaan pikkurepun takaisin Suomeen. Iso reppukin tuli vielä puolilleen.

Sooda on hieno ja sympaattinen ihminen, mahtava kokki. Iltapala oli herkullinen. Ekaksi patonkia ja keittoa, sitten tonnikalasalaattia ja lopuksi vatkulia. Huomenaamulla me lähdemme kohti Malia ja ilta on vielä nuori. Klo 20.30

afrikkalainen_nainen

Afrikkalainen nainen, veistos © Tapani Kokko

Matka jatkuu Maliin jatka »
Viimeksi päivitetty 02.03.2010 07:41
 
Fonio on perusruokaa Malissa PDF Tulosta Sähköposti

fatu 

Fatu on invaliidi. Invaliditeetti johtui palovammasta. Ansaitsee keittämällä kotinsa edustalla. Hänellä on pieni tyttövauva. Fonio on perusruokaa Malissa.

cafe

Cafe centre, koulutus ja työkeskus. Keittiön ovat suunnitelleet ranskalaiset kehitysyhteistyö työntekijät indigon tuella. Järjestää mm. ruuanvalmistuskursseja.

koulussa

Koululuokassa on noin 50-60 koululaista. Luokat eri ikäisiä ja kokoisia. Koulukypsyys testataan käden viennillä vasempaan korvaan 

neuvontatilaisuus

Viljelyneuvontaa, paikallinen neuvoja keltaisessa asussa oleva nainen

papu

Ravitsemus ja hygienia neuvonta tilaisuus. Aiheena papu ja sen valmistaminen ruuaksi. 

mankeli 

Mankelointi  on lasten työtä.

keittio

Ravintolan keittiö

maapahkinamylly 

Ruuanvalmistus, kylän yhteinen maapähkinämylly.

synnytyssali

Malin sairaala. Sama lääkäri oli erikoistunut hammashoidosta synnytyksiin.

palohaava

Vammat. Palohaavat ovat yleisiä naisilla. Hoito perinteisesti tärkkelysjauholla. 

teenvalmistus

Teen valmistus on miesten homma

Malin kokemuksia
Ulla Hepola 
Viimeksi päivitetty 04.12.2009 05:42
 
Musikaalinen Senegal PDF Tulosta Sähköposti

Ranskan entinen siirtomaa, Senegal, on meille suomalaisille varsin tuntematon maa Afrikassa. Suomen kehitysyhteistyö on pääasiassa ollut keskittynyttä englantia puhuviin maihin, kuten Tansaniaan. Suomen lähetysseura on kuitenkin toiminut Senegalissa jo vuodesta 1974 lähtien. Senegal on maailmalla tunnettu muusikoistaan, joista tunnetuin lienee Youssoun Dour. Useat suomalaisetkin muusikot ovat käyneet Senegalissa hakemassa oppia ja uusia ideoita. Esimerkiksi muutaman vuoden takaisessa Väinö hittikappaleessa esiintyi senegalilainen muusikko laulaen wolofiksi.
Senegal on Afrikan läntisin maa. Pinta-alaltaan Senegal on vain puolet Suomen pinta-alasta, mutta asukkaita on perätä 9 miljoonaa. Pääkaupungissa Dakarissa on n. 2 miljoonaa asukasta. Asutus on keskittynyt kaupunkeihin ja kyliin, sisämaassa on suuria alueita täysin asuttamatta. Senegalin päävientiartikkeleita ovat kala, maapähkinät ja öljytuotteet. Senegal on kehitysmaa kuten miltei kaikki Afrikan maat. Maa on köyhä ja varsinkin pienissä syrjäisissä kylissä asuinolot ovat erittäin alkeelliset. Verrattuna Itä-Afrikan maihin Senegal vaikuttaa kuitenkin hieman kehittyneemmälle ja esim. yliopistotasoista koulutusta on helpompi saada.

Senegalin viralliset kielet ovat ranska ja wolof. Wolofien lisäksi Senegalissa elää monia etnisiä ryhmiä jotka puhuvat omia kieliään, tällaisia ovat mm Serere, Mandinka, Fula, Tukulor, Diola, Serahuli ja eteläisillä vuorilla elävät salaperäiset Bassarit.

94 % väestöstä on muslimeja ja sitä ei voi olla huomaamatta varsinkaan silloin jos matkustaa Senegaliin Ramadanin, islamin pyhän kuukauden aikana. Islamin vaikutuksesta huolimatta elämäntyyli on pysynyt afrikkalaisena: taloissa miehet ja naiset asuvat samoissa tiloissa, naiset eivät peitä kasvojaan vaan pukeutuvat värikkäisiin, avokaulaisiin bubu-kauhtanoihin tai länsimaisiin vaatteisiin. Islamiin on sekoittunut paljon paikallisia uskomuksia esimerkiksi kaikilla lapsilla oli amuletit (gri gri) oikeassa kädessä ja vasemmassa nilkassa ja joskus kolmas amuletti vyötäröllä. Amuletit ovat pieniä nahkaisia pussukoita joiden sisään on suljettu koraanin säkeitä tai muita taikakaluja.

salvinia
Salvinia

Alava maa

Senegal on hyvin alava maa, korkein "vuoren huippu" on vain 498 m meren pinnasta. Pohjois-Senegal kuuluu Sahelin kuivaan ilmastovyöhykkeeseen. Alueella kasvaa pääasiassa piikkipensaita ja akaasiota. Senegal joen tulvatasanko on kuitenkin hieman vehreämpää ja siellä viljellään riisiä, maissia ja hirssiä. Eteläisessä Senegalissa kasvillisuus on rehevämpää sisältäen trooppista metsää. Suurimman osan vuodesta ilma on hyvin kuuma ja kuiva, vuoden keskilämpötila on noin +26 astetta. Heinä- lokakuussa Senegalissa on sadekausi, jolloin vettä sataa miltei päivittäin ja ilma on erittäin kuuma ja kostea. Joulu- tammikuussa on viileää ja maan pohjoisosissa lämpötila voi laskea öisin +18 asteeseen.
Senegalissa on useita hienoja luonnonsuojelualueita, joita Niokolo-Koba suurin. Siellä voi mm. nähdä virtahepoja ja hyvällä tuurilla erittäin harvinaiseksi käyneen norsun. Luonnonsuojelualueilla asustelee runsaasti pahkasikoja, shakaaleja, genetti-kissoja, varaaneja, pyton-käärmeitä, krokotiileja, antilooppeja ja apinoita. Maan tunnetuin luonnonsuojelualue on Djoudj`sin lintujen suojelualue, joka on nimetty UNESCOn maailman perintökohteeksikin. Alue on ensimmäinen paikka josta muuttolinnut löytävät vettä Saharan ylitettyään. Puisto on Senegaljoen rannalla kosteikossa. Puisto on täynnä siivekkäitä, joista osa on meiltä Suomesta muuttomatkalla olevia lintujamme esim. kalasääski. Tunnetuimpia lienevät Djoudj`sin pelikaanit joita alueella pesii satojatuhansia. Myös flamingoja on runsaasti.

Senegalilaiset ovat erittäin ystävällisiä ihmisiä. Maassa riittää paljon nähtävää ja koettavaa. Senegal on ollut myös huomattavasti turvallisempi matkailukohde kuin monet muut Länsi-Afrikan maat. Mutta ainahan Afrikassa matkustamiseen liittyy omat riskinsä vieläkin.

Kärsäkkäät syövät vesisaniaisia Senegal-joella

Toimin Senegalissa Suomen ympäristökeskuksen konsulttina loka-joulukuussa 2001. Projektin tarkoituksena on kartoittaa Senegal-jokeen rakennettujen patojen vaikutusta joen käyttöön ja luontoon. Asuin kaksi kuukautta Pohjois-Senegalissa sijaitsevan Djoudj`sin luonnonsuojelualueen biologisella tutkimusasemalla.
Patojen rakentamisen jälkeen Senegal-jokeen on levinnyt tulokaslajeja, jotka ovat haitanneet joella liikkumista ja lisänneet vesiperäisiä tartuntatauteja, kuten esimerkiksi malariaa ja bilhartsiaa. Tulokaslajilla tarkoitetaan jotain uutta lajia joka tuodaan alueelle missä se ei luonnostaan kasva. Usein tällaiset lajit pääsevät leviämään ja valtaamaan suuria alueita, koska ne ovat kilpailukykyisiä luonnollisten kasvua rajoittavien tekijöiden puutteen takia. Senegal-joella ongelmia ovat tuottanut Vesisalaatti (Pistia statioles) ja vesisaniainen (Salvinia molesta), jotka ovat alun perin kotoisin Brasilian sademetsistä. Myös alueella luonnostaan kasvava osmankäämi on runsastunut patoamisen jälkeen.

senegal
Ruokailu

Vesisaniainen ja -salaatti kasvavat vedenpinnalla kelluen tiheänä mattona. Kyseiset lajit ovat aiheuttaneet suuria vahinkoja muillakin trooppisilla alueilla Aasiassa, Australiassa ja Afrikassa. Tunnetuin tulokaslaji lienee vesihyasintti, joka kuitenkaan ei ole onneksi vielä levinnyt Senegal joelle. Tulokaslajit tukkivat koko Senegal joen uoman, joten paikalliset kalastajat eivät päässeet kanooteillaan liikkumaan joella. Kalastus on Djoudj`sin läheisten kylien pääelinkeino, joten tämä oli katastrofi kylien asukkaille. Kasvustot peittivät alleen mattona koko vapaan veden, joten muuttolinnut eivät kyenneet tunnistamaan jokea lennosta. Kasvit estivät myös pelikaanien ja merimetsojen kalastusta. Senegal joen sivuhaarassa sijaitsee Lac de Guiers, Senegalin suurin järvi josta pumpataan juomavesi Dakarin ja suuren osaan maata. Tulokaslajit uhkasivat vallata myös järven joka olisi vaikeuttanut tai peräti estänyt vedenoton. Lisäksi kasvit olivat ihanteellinen lisääntymisalue malariasääskille ja bilhartsia loisen väli-isäntänä toimiville kotiloille.

Projektimme on pyrkinyt kontrolloimaan näitä haitallisia vesikasveja monin eri keinoin. Mekaanisessa torjunnassa kasveja kerätään vedestä ja nostetaan rannalle kuivumaan ja kompostoitumaan, ongelmana on kuitenkin työn raskaus ja tarvittavien välineiden puuttuminen. Kasvien myrkyttäminen ei tule kysymykseenkään, koska aluetta käytetään kalastukseen ja myrkkyjen sivuvaikutuksista ei koskaan voi olla varma. Projekti on kuitenkin menestyksekkäästi onnistunut biologisessa torjunnassa. Joelle on vapautettu kärsäkkäitä, pitkäkärsäisiä kovakuoriaisia, jotka syövät vesisalaattia ja vesisaniaista. Kyseiset hyönteiset on löydetty samalta alueelta josta kasvit ovat kotoisin. Laboratoriossa on ensin varmistettu, että hyönteiset käyttävät ravinnokseen ainoastaan kyseisiä kasveja eivätkö tuhoa muita lajeja. Biologinen torjunta on onnistunut erinomaisen hyvin. vesisalaatti on kadonnut joelta miltei tyystin ja vesisaniaisiakin löytyy enää erittäin vähän. Kärsäkkäät syövät toukkineen kasvin lehtiä ja juuria. Näin vahingoittunut kasvi ei enää voi kellua vedenpinnalla vaan uppoaa pohjaan.

Tein tutkimusta näiden kärsäkkäiden vesisaniaisen tuhoamisnopeudesta. Osallistuin myös haitallisten kasvien levinneisyyden kartoittamiseen joella. Tehtäviini kuului myös pitkä tutkimusmatka pitkin Senegal -joen vartta aina Malin rajalle saakka Kidiran kaupunkiin. Projekti tekee kasvillisuustarkastelun koko Senegaljoen jokilaaksosta ja minun tehtäväni oli tehdä satelliittikuvien tulkintaa varten maastossa kasvillisuuskartoitus. Matkasimme seitsemän päivää alueilla jossa ei ennen oltu autolla liikuttu. Tiet olivat huonokuntoisia jos niitä oli lainkaan. Eli erittäin kuumaa (yli +40), kuivaa ja pölyistä. Muutaman kerran puhkesi autosta rengas, bensa loppui tai auto sanoi työsopimuksensa irti.

senegal_tarvainen
Ostoksilla

Hieno kokemus, mahtavia maisemia ja ihania ihmisiä. Matkan huippukohta lienee yöpyminen paikallisissa perheissä. Söimme iltaisin perheen kanssa maassa istuen yhteiseltä vadilta thiebu dienia eli riisiä ja kalaa. Sitten kävimme nukkumaan Afrikan kirkkaan tähtitaivaan alle lehmien ja vuohien viereen. Aamulla heräsin, kun vuohi tuli syömään lakanan kulmaa.

Anne Tarvainen
Viimeksi päivitetty 04.12.2009 05:06
 
Afrikan taiteiden tutkimus PDF Tulosta Sähköposti

Afrikan taiteiden tutkimus on ollut puutteellista meidän päiviimme asti. Taidetta ei ole kostean ilmaston vuoksi juuri säilynyt Afrikassa, mikä on olennaisesti vaikeuttanut tutkimusta. Suurin syy puutteelliseen tutkimukseen on kuitenkin ollut afrikkalaisen taiteentutkimuksen sattumanvarainen kehitys sekä ne olosuhteet, jotka liittyivät Euroopassa 'löytöön', että Afrikassa on taidetta (Vansina 1984: 4).
Vähäisestä tutkimuksesta huolimatta afrikkalaisella taiteella on pitkä ja monivaiheinen historia takanaan. Varhaisimmat löydöt ovat Nubiasta ajalta 25 000 eaa. sekä Saharasta ajalta 6 000 eaa. Euroopassa Afrikan taiteita ei ole kuitenkaan tutkittu ennen 1900-lukua, sillä Afrikan materiaalisen kulttuurin esineitä ei pidetty taiteena. Afrikkalainen taide miellettiin tutkimukselle arvottomaksi käsityölliseksi tekemiseksi. Ensimmäiset Saharan etelänpuoleisen Afrikan taide-esineet saapuivat 1470-luvulla Eurooppaan, missä niitä pidettiin eksoottisina luonnonihmeinä. 1800-luvun lopulle asti näitä taide-esineitä kerättiin ilman kunnollista dokumentaatiota tai analyysia ja niitä pidettiin museoissa vain esimerkkeinä materiaalisesta kulttuurista. Vasta brittiläisen retkikunnan vuonna 1897 suorittaman Beninin ryöstön myötä alettiin ymmärtää, että Afrikassa oli taidetta.

Länsimaiden alkuperäinen kiinnostus ulkoeurooppalaisen materiaalisen kulttuurin esineisiin taiteena ei ollut antropologien, vaan erityisesti ranskalaisten taiteilijoiden, mm. kubistien aloittamaa. He avasivat länsimaalaisten silmät ulkoeurooppalaiselle taiteelle 1900-luvun alussa, jolloin suurempi afrikkalaisen taiteen tunnustaminen saattoi alkaa Euroopassa. Aikaisemmin antropologit olivat nähneet ulkoeurooppalaisen taiteen sokeana traditiosta kiinnipitämisenä. Vähitellen työt alettiin nähdä taiteena ja ulkoeurooppalainen taide alettiin tutkimuksessa ottaa vakavasti. Taideantropologia estyi kuitenkin pitkään kehittymästä, sillä taide-esineen sosiaalinen konteksti ja merkitys pysyivät irrelevantteina tutkimuksen kannalta ja ainoastaan esineen muotoon kiinnitettiin huomiota. Kaikkea ulkoeurooppalaista taidetta analysoitiin länsimaisen taidehistorian opin mukaisesti (Coote 1994: 2).

Antropologit alkoivat korjata tätä epäsuhtaa vähitellen vuodesta 1925 alkaen. Ensimmäinen varsinainen taidetta tutkimaan suunnattu kenttämatka tehtiin vuonna 1933. Franz Boas oppilaineen johti ulkoeurooppalaisen taiteen tutkimusta ja vuoteen 1945 mennessä erikoistuminen afrikkalaiseen taiteeseen oli kehittynyt antropologian parissa. Tieteenalalle oli tällöin annettu tunnusomaiset luonteenpiirteet ja taide-esineiden tyyli ja asema määriteltiin sosiaalisessa ja kulttuurisessa ympäristössä. Kaikki tutkimukset tehtiin kuitenkin muutamia poikkeuksia lukuunottamatta ilman historiallista perspektiiviä (Vansina 1984: 19). Boasin, Kroeberin sekä muutamien heidän oppilaidensa tutkimusten jälkeen taiteen tutkimus oli lähes olematonta antropologiassa 1960-70 -luvuille asti. Vaikka monet antropologit arvostivat ja kunnioittivat ulkoeurooppalaista taidetta, he harvoin tutkivat taideperinteitä. Harvat tutkijat kokivat olevansa kompetentteja sekä taiteessa että antropologiassa, joten taiteen tutkiminen jätettiin taidehistoroitsijoille. 1960-luvulle asti tutkimukset ulkoeurooppalaisesta taiteesta olivatkin suurimmaksi osaksi taidehistoroitsijoiden kirjoittamia ja ne perustuivat museoiden artefakteihin, joita tutkittiin edelleen irrallisina kulttuurisesta kontekstistaan (Hatcher 1985: xii-xiii).

Ennen 1970-luvun loppua ainoa antropologisesta näkökulmasta kirjoitettu monografia visuaalisesta taiteesta oli Franz Boasin Primitive Art vuodelta 1927. 1960-luvulta lähtien antropologinen taiteentutkimus ja kenttätyö alkoivat kuitenkin lisääntyä. Taidemaailman alkaessa vähitellen pitää perinteisten yhteisöjen käsityöläisten töitä esteettisinä objekteina, antropologit alkoivat kasvavassa määrin käyttää tietoja taiteesta puhtaasti tieteellisenä materiaalina, kuten Boas ja hänen oppilaansa olivat aikoinaan tehneet. Yhä enemmän antropologeja ja taidehistoroitsijoita alkoi tallentaa artistien toimintaa lukuisissa ulkoeurooppalaisissa pienissä yhteisöissä (Anderson 1979: 80-81). Tietystä näkökulmasta tehtyjä syvätutkimuksia taideperinteistä alkoi ilmestyä 1970-luvulla.

1980-luvulla on yhä enemmän ilmestynyt taiteeseen keskittyviä tutkimuksia, jotka ovat antaneet tutkimusalalle lisää syvyyttä ja laajuutta. Taidehistoroitsijat ja antropologit ovat myös lähentyneet toisiaan tutkimuksissaan ja alkaneet vaikuttaa toistensa tutkimusalueisiin (Hatcher 1985: viii, xii). Afrikkalaisen taidehistorian tutkimuksen kasvaessa samalla myös historiallinen perspektiivi on tullut mukaan taideantropologiseen tutkimukseen vähitellen (Vansina 1984: 19-20). Taideantropologisessa tutkimuksessa on kuitenkin ollut myös puutteensa. 1980-luvulle asti lähes kaikki tutkijat ovat olleet miehiä ja tutkineet suurimmaksi osaksi miesartisteja. Monissa perinteisissä yhteisöissä on kuitenkin myös esteettisesti korkeatasoista taidetta valmistavia naisartisteja, joiden tutkimus on ollut tähän asti lähes olematonta (Anderson 1979: 81). Edelleen esimerkiksi Afrikassa paikallistraditioiden taidehistoria on vielä lapsenkengissään.

1990-luvulla taideantropologinen tutkimus on ollut aktiivista ja lukuisia kirjoja sekä artikkeleja on saatavilla taideantropologiasta. Alan pääaikakausikirja RES (anthropology and aesthetics) on perustettu. Myös kolme englanninkielistä kirjaa johdatuksesta taideantropologiaan on julkaistu; Anderson 1979 (Art in Primitive Societes), Layton 1981 (The Anthropology of Art) sekä Hatcher 1985 (Art as culture: An introduction to the Anthropology of Art) (Coote 1994: 1-2).

Taideantropologian asema

Lisääntyneestä tutkimuksesta huolimatta antropologinen taiteentutkimus on edelleen puutteellista. Puoli vuosisataa antropologit ovat käsitelleet lukuisin tavoin taidetta, mutta lähes aina marginaalisena antropologian muihin tutkimusaiheisiin nähden (Hatcher 1985: viii). Taideantropologia ei ole missään vaiheessa historiansa aikana johtanut antropologista tutkimusta, vaan se on aina seurannut perässä antropologian valtavirran suuntia. Tämä saattaa osaksi selittää sitä, miksi taideantropologiassa ei ole vieläkään yhtenäistä teoreettista lähestymistapaa. Valtavirtaa seuraten taideantropologian tutkimus on heijastellut valtavirran omaa moninaisuutta. Taideantropologian historiassa voidaankin luetella yleisen antropologian historian kanssa samat ismit samassa järjestyksessä: evolutionismi, diffusionismi, funktionalismi, strukturalistinen funktionalismi, strukturalismi sekä post-strukturalismi. Taideantropologian puute yhtenäisestä teoriasta on myös yksi mahdollinen syy nähdä alan marginaalinen asema antropologisessa tutkimuksessa ja hidas kehitys funktionalismin ajoista asti.
Huolimatta taideantropologian tutkimuksen elpymisestä ala on edelleen 1990-luvulla marginaalisessa asemassa antropologian tutkimuksessa ja taidetta näytään pidettävän toissijaisena tutkimuskohteena antropologisessa tutkimuksessa. Esimerkiksi talousantropologia, sukulaisuuden tutkimus tai poliittinen antropologia harvoin käsittelevät taidetta tutkimuksissaan. Antropologian ja taiteen suhde jatkuu epäsymmetrisenä tutkimuksessa tänä päivänä (Coote 1994: 3).

Afrikan tekstiilien tutkimus

Afrikkalaisen taiteentutkimuksen parissa tekstiilien tutkimus on ollut erityisen vähäistä eikä afrikkalaisia tekstiilejä edes pidetty taiteena ennen 1960-lukua. Tekstiilien historiaa Afrikassa tunnetaan huonosti puutteellisen tutkimuksen ja vähäisten tekstiililöydösten vuoksi ja Afrikan tekstiilitaiteen historia on tällä hetkellä vielä suurimmaksi osaksi kirjoittamatta. Materiaaliset tekstiililöydöt Afrikasta ovat lähes olemattomat kosteasta ilmastosta johtuen eikä muutamia poikkeuksia lukuunottamatta yli satavuotiaita tekstiilejä ole säilynyt.

Ensimmäiset kirjalliset lähteet Afrikasta ovat 1000-luvulta arabioppineiden matkakuvauksia ja myöhemmin 1400-luvulta lähtien myös eurooppalaisten valloittajien ja tutkimusmatkailijoiden kertomuksia. Näissä teksteissä tekstiilejä kuitenkaan tuskin mainitaan, joten vanhimmat kirjallisetkaan dokumentit Afrikasta eivät kerro muutamia epämääräisiä kommentteja enempää Afrikan perinteisistä tekstiileistä (Bosér-Sarivaxévanis 1969: 153). Eurooppalaiset eivät kiinnittäneet huomiota tekstiilien valmistukseen Afrikassa ja oli yleistä, että kaikkea teknologisen historian tutkimusta lyötiin laimin. Usein perinteisten tekstiilien valmistukseen saattoi liittyä myös sisäpiirin varjelemia salaisuuksia, joten tietoa valmistusprosesseista ei välttämättä ollut edes helposti saatavilla. Myös afrikkalaisten oma lähdeaineisto, suullinen perimätieto muodostaa tutkimukselle omat ongelmansa (Vansina 1984: 72). Toisaalta tekstiilien tutkimusta edesauttavat tänä päivänä Afrikan yleisen historian, mm. kansainvaellusten ja muinaisten kauppareittien tutkimukset, joiden avulla voidaan selvittää tekstiiliperinteiden tyylien ja tekniikoiden leviämistä sekä tekstiilien taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia (Gillon 1991: 20-22).

Euroopan maista erityisesti Ranska ja Englanti ovat tutkineet Afrikan perinteisiä tekstiilejä. Molemmat maat ovat keränneet entisistä siirtomaistaan omiin museoihinsa laajat kokoelmat afrikkalaisia tekstiilejä, joiden avulla tutkimusta on viety eteenpäin. Tunnettuja Afrikan tekstiiliperinteen tutkijoita ovat mm. Brigitte Menzel (Textilien aus Westafrika 1972-73), Venice Lamb (West African weaving 1975), Rénee Bosér-Sarivaxévanis (Recherche sur l'Histoire des Textiles Traditionnels tissés et teints de l'Afrique Occidentale 1975) sekä John Picton ja John Mack (African Textiles, 1989). Tekstiilien tutkimus on perinteisesti kuitenkin keskittynyt erityisesti kudottuihin tekstiileihin eikä alan yleisteoksissa eri tekstiiliperinteistä kerrota yleensä pintapuolista esittelyä enempää. Yksityiskohtaiset syvätutkimukset tekstiiliperinteistä ovat edelleen tänä päivänä harvinaisia. Tieto on puutteellista erityisesti koskien eri tekstiiliperinteiden historiaa, vaiheita, valmistusmenetelmiä, tekstiilien käyttötarkoituksia, kuviointia sekä merkityksiä (Coquet 1993: 7). Nykyään tekstiilit ymmärretään kuitenkin osaksi Afrikan kulttuuriperintöä ja tekstiilien tutkimus on jatkuvasti kasvussa muun Afrikan taiteentutkimuksen ohella (Cordwell 1979: 467).

Muun tekstiilintutkimuksen tavoin myös indigovärjäyksen tutkimus Afrikassa on ollut vähäistä ja yhä tänä päivänä tiedot eri indigovärjäysperinteistä ovat hajanaisia ja irrallisia. Länsi-Afrikan indigovärjäyksestä uraauurtavaa tutkimusta tehnyt Rénee Bosér-Sarivaxévanis (Apercus sur la teinture à l'indigo en Afrique Occidentale 1969) on selvittänyt sekä indigovärjäyksen että kudonnan historiaa ja levinneisyyttä Länsi-Afrikassa. Valitettavasti myös hänen tietonsa indigovärjäyksestä ovat osittain puutteellisia eivätkä käsittele esimerkiksi Guinean indigovärjäysperinnettä ollenkaan.

Bosér-Sarivaxévaniksen lisäksi Länsi-Afrikan indigovärjäyksestä ovat kirjoittaneet Claire Polakoff (African Textiles and Dyeing Techniques, 1980) sekä Göstä Sandberg (Indigo Textiles - Technique and History, 1989). Näiden kirjojen sekä muutamien yksityiskohtaisten indigoperinteiden tutkimusten lisäksi kirjallisuutta indigosta ei juurikaan löydy yleisteosten lyhyiden esittelyiden ja satunnaisten artikkeleiden lisäksi. Valtaosa artikkeleista on vanhoja ja niiden indigovärjäystä koskeva tieto on usein yleistä, epämääräistä ja jopa virheellistä. Erityisesti soninkejen indigovärjäysperinteestä on olemassa hyvin vähän tutkimuksia. Sen sijaan Nigerian yorubojen ja hausojen indigovärjäysperinteitä on tutkittu huomattavasti enemmän. Euroopassa huomattavimmat indigotekstiilikokoelmat löytyvät Pariisista (Musée de l'Homme), Lontoosta (British Museum) sekä Baselista (Museum für Völkerkunde).

Länsi-Afrikan tekstiilihistoria

Länsi-Afrikassa varhaisimmat todisteet tekstiilikulttuurin olemassaolosta ja kudonnasta on saatu Saharan kalliomaalauksista. Maalaukset ovat ajalta 2000 eaa., jolloin Sahara oli tiheästi asutettu ja toimi eri kansojen kulttuurisena ja rodullisena sulatusuunina. Lounais-Algerian Tassili-n-Ajjerin alueelta löydetyissä kalliomaalauksissa ihmishahmoilla on päällään hienoja vaatteita, joiden on päätelty olevan kudottuja tekstiilejä. Kudontataidon ja ensimmäisten kangaspuiden uskotaan tulleen näille alueille Saharaan todennäköisimmin Egyptistä. Kalliomaalauksissa kuvatut Tassilin alueen kankaita kutovat karjankasvattajat ovat todennäköisesti nykyisen Sahelin alueen fulaneita. Saharan etelänpuoleiseen Afrikkaan kudonnan uskotaan levinneen juuri näiden fulanien välityksellä Saharan kuivumisen aikoihin noin 700-luvulla, jolloin kuivuus pakotti alueen kansat liikkeelle. Siirtyessään etelää kohti nykyisen Sahelin alueelle fulanit toivat kudontataidon mukanaan Länsi-Afrikkaan. Seuraavien vuosisatojen saatossa myös muut kansat omaksuivat kudontataidon fulanien levittäytyessä koko läntisen Sudanin alueelle aina Senegalista Kameruniin asti.

Varhaisimmat Saharan eteläpuolelta löytyneet tekstiilit ovat niinikuiduista valmistettujen kankaiden fragmentit 800-luvulta Igbo-Ugwu -kulttuurin alueelta nykyisestä Lounais-Nigeriasta (Bosér-Sarivaxévanis 1983: 9-16). Ensimmäiset Afrikan puuvilla- ja villatekstiililöydökset, jotka ovat samalla myös Afrikan vanhimmat indigokangaslöydökset, ovat peräisin Dogonien maasta Tellemin hautakammioista Malista. 1980-luvulla julkisuuteen tulleet Tellemin tutkimusten tulokset antavat uutta ainutlaatuista tietoa tekstiilinvalmistuksen alkuvaiheista Länsi-Afrikassa. Suurin osa hyvin säilyneistä 500 tekstiilifragmentista ajoittuu 1000-1500 -luvuille. Nämä fragmentit, joiden joukossa on myös taidokkaasti värjättyjä indigovaatteita ovat lähes identtisiä kankaille, joita fulanit valmistavat yhä tänä päivänä Niger-joen sisämaasuiston alueella. Alue oli tärkeä tekstiilinvalmistuskeskus Länsi-Afrikassa jo 1000-luvulla ja on hyvin todennäköistä, että Tellemin tekstiilien valmistajat olivat juuri fulaneja Niger-joen alueelta. He olivat saapuneet Niger-joen sisämaasuiston alueelle 700-900 -luvuilla ja tuoneet kudontataidon alueelle mukanaan (Bosér-Sarivaxévanis 1975: 307-312, 334). Nigeriasta 1200-1400 -luvuilta säilyneistä Ifen ja Beninin veistoksista on voitu päätellä, että tuohon aikaan ihmiset käyttivät ilmeisesti puuvillaisia runsaasti kuvioituja kietaisuvaatteita.

Ensimmäiset kirjalliset lähteet länsiafrikkaisista tekstiileistä ovat arabioppineiden kirjoituksia keskiajalta. Niiden mukaan kudonta aloitettiin Länsi-Afrikassa Koillis-Senegalissa noin 1000-luvulla, todennäköisesti fulanien keskuudessa. 1400-luvulta lähtien kirjallisia lähteitä on enemmän, mutta näissäkin tiedot tekstiileistä ja indigovärjäyksestä ovat vain lyhyitä mainintoja. Portugalilaisten asettuessa 1400-luvun puolivälissä Kap Verden saarille he huomasivat kaupankäynnissä käytettävän paikallisia puuvillakankaita vaihdon välineenä. Portugalilaiset halusivat turvata itselleen riittävän kankaiden saannin, joten he ottivat Senegalista orjia kutomaan ja värjäämään kankaita indigolla Cap Veden saarille. Orjat olivat suurimmaksi osaksi wolofeja ja heidän sanottiin harjoittavan indigovärjäystä 'salaisin menetelmin' (Bosér-Sarivaxévanis 1969: 153-154). Indigokankaista Länsi-Afrikassa mainitsee myös Leo Africanus, joka 1500-luvulla matkakertomuksissaan kirjoittaa Sahelin alueen sinisistä puuvillakankaista.

Myöhempien tutkimusmatkailijoiden raportit kertovat kudonnan korkeasta tasosta sekä tekstiilien osuudesta tärkeänä kauppatavarana Länsi-Afrikassa. Läpi vuosisatojen tekstiilit ovatkin olleet päävientiartikkeli ja tärkein stimulaatio taloudelliselle tuotannolle läntisen Sudanin alueella. Tekstiileihin, joita käytettiin vaihdon välineenä vaihdettiin orjia, öljyä, norsunluuta ja kultaa (Cordwell 1979: 468-471). 1600-luvulla englantilaiset, hollantilaiset ja portugalilaiset kauppiaat aloittivat kangaskaupan Länsi-Afrikan rannikolla. Kankaita ostettiin lähellä rannikkoa sijaitsevista välityskeskuksista paikallisilta asukkailta ja myytiin nykyisten Gabonin ja Angolan rannikoille asti. Länsi-Afrikan kaupassa tekstiili on mahdollisesti ollut eniten länsiafrikkalaisten ihmisten elämää koskettanut kauppatavara. Tekstiilit ovat vuosisatojen ajan olleet lukuisten ihmisten tulonlähde. Maanviljelijät, jotka viljelivät puuvillaa ja indigoa, kehrääjät, kutojat, ompelijat, värjärit ja kirjojat ovat kaikki saaneet tuloja tekstiilinvalmistuksesta. Tekstiilit ovat myös vaikuttaneet ihmisten muuttoliikkeisiin ja stimuloineet erilaisia kulttuurisia ja teknologisia muutoksia Länsi-Afrikassa (Shea 1975: 53).

Malin Tellemin hautakammioiden tekstiilien jälkeen seuraavat tekstiililöydökset Länsi-Afrikassa ovat 1600-luvulta nykyisen Beninin alueelta. 1600-luvun alkupuolella eurooppalaiset keräsivät Beninin rannikolta muutamia paikallisesti valmistettuja tekstiilejä, joita kutsutaan 'Weichmannin kankaiksi'. Tellemin tekstiilien tapaan myös Weichmannin kankaiden mukaisia tekstiilejä valmistetaan yhä tänä päivänä Beninissä. Länsi-Afrikan tekstiilinvalmistajat näyttävät olleen hyvinkin konservatiivisia traditionsa suhteen ja säilyttäneet tekniikkansa ja kuvionsa hämmästyttävän identtisinä vuosisatojen ajan. Mikäli tämä pitää paikkansa, nykyisistä Afrikan perinteisistä tekstiileistä voitaisiin mahdollisesti lukea historiaa kauas taaksepäin (Lamb 1975: 216-217).

Nigerian, Malin ja Beninin tekstiilifragmenttien lisäksi muita varhaisia tekstiililöytöjä ei Länsi-Afrikasta tunneta. Euroopan museoissa suurin osa Afrikasta kerätyistä tekstiileistä ajoittuu vasta 1900-luvulle. Ainoastaan Lontoossa ja Pariisissa on muutamia afrikkalaisia tekstiilejä 1800-luvun loppupuolelta, jolloin esimerkiksi Senegalista tuotiin 1880-luvulla indigovärjättyjä näytteitä British Museumille (Bosér-Sarivaxévanis 1969: 154, De Bruignac 1983: 194).

Lue lisää, Indigovärjäys Malin kaupungissa Guineassa »

Muutosten luonteesta taiteessa

Taide on prosessi, joka on aina muutoksessa. Joskus muutokset saattavat kuitenkin olla niin hitaita, että niitä voi olla vaikea havaita ja yhteisön taideperinne saattaa näyttää hyvinkin muuttumattomalta. Muutosta tapahtuu kuitenkin jatkuvasti kaikissa taideperinteissä ja jokaisella taideperinteellä on oma erilainen muutoshistoriansa, johon monenlaiset sosiaaliset, kulttuuriset ja ympäristölliset muutokset voivat vaikuttaa (Anderson 1979: 153-154, 182, 193). Esimerkiksi muutokset ympäristössä vaikuttavat visuaaliseen havainnointiin sekä saatavilla oleviin materiaaleihin. Muutokset teknologiassa taas tarkoittavat uusia työkaluja ja uusia työtekniikoita (Hatcher 1985: 167). Yhteisön taideperinteessä tapahtuvat muutokset voivat olla peräisin joko yhteisöstä sisältä tai vaihtoehtoisesti ulkopäin.

Yhteisön taideperinteessä ilman ulkopuolista vaikutusta tapahtuvia muutoksia kutsutaan yhteisön sisäisiksi autonomisiksi muutoksiksi. Useimmiten sisäiset muutokset tapahtuvat hitaasti ja ovat tulosta artistien vapaasta variaatiosta ja uusista innovaatioista. Uusien muotojen luova tuotanto vaikuttaakin olevan automaattista mahdollisesti jopa kaikille taiteellisille traditioille (Layton 1981: 188).

Yleisempiä näyttävät olevan kuitenkin ne muutokset, jotka tulevat yhteisöön ulkoapäin. Tällaiset muutokset ovat saattaneet olla luonteeltaan hyvinkin äkillisiä ja mullistavia ja ovat usein olleet peräisin kontaktista muiden kansojen kanssa. Ihmiset ovat taitavia innovaattoreita, mutta he ovat vielä taitavampia lainaamaan hyviä ideoita toisiltaan. Aina kun yhteisöt ovat olleet kosketuksissa toistensa kanssa muutosta on tapahtunut ainakin toisessa, mahdollisesti jopa molemmissa yhteisöissä. Eri puolilla maailmaa perinteisten yhteisöjen taiteet ovat alkaneet muuttua dramaattisesti kiihtyvällä vauhdilla siitä lähtien, kun länsimaat aloittivat siirtomaaherruuden kolmannen maailman maissa. Perinteiset yhteisöt omaksuivat länsimaisia työkaluja, materiaaleja ja kuvioaiheita ja kaikkialla näissä perinteisissä yhteisöissä on nähtävissä tänä päivänä länsimaisen rahatalouden vaikutukset. Suurimpana yksittäisenä muutoksena voidaan nähdä kenties perinteisen taiteen kaupallistuminen (Anderson 1979: 154, 164, 193).

Veera Savolainen
Viimeksi päivitetty 10.11.2009 07:01
 
Lisää artikkeleita...
«AlkuunEdellinen123SeuraavaLoppuun»

Sivu 1 / 3
Mainospalkki
Copyright © 2010 KekeTop taidegalleria. Kaikki oikeudet pidätetään.
Artspotting on vapaa taidegalleria ja osa KekeTop julkaisua.
  

KekeTop taide

Maailmalta