Määräsuhteiden taiteen synty ja kehitys. Konstruktivismi Paavo Kauramäen väriprisman läpi nähtynä

Otsikko on tahallisen monisanainen ja sen takia ehkä vaikuttavan kuuloinen. Ikään kuin väitöskirjan tyyliin. Jos todenteolla haluaisimme tutkia Paavo Kauramäen uraa määräsuhteiden ja väriprisman ja taiteiden parissa, törmäisimme vaikeisiin ongelmiin. Kauramäen työ taiteen ja värisuunnittelun aloilla on niin mittava, että siinä tosiaan tarvittaisiin väitöskirjan sivumäärä. Yli kolmekymmentä vuotta kuvataiteen kaunaisilla kentillä, vuosikausia töitä käytännön värimaailmassa.

Kauramäen käsiala on monien ihanien puisten rautatieasemiemme värisuunnittelu (mm. Espoon, Kauklahden ja Kirkkonummen asemat). Hän oli ensimmäisiä jotka aloittivat elävöittämään harmaita betonilähiöitä kokonaisvaltaisilla suunnitelmilla- "työ, jota pitäisi tehdä yhä enemmän", sanoi Kauramäki. Hänen suurin yksittäinen työsarkansa värisuunnittelussa on ollut Tikkurilan värikarttojen valmistus yhdessä Mirja Nissisen ja Maisa Wiklundin kanssa. Tämä työ käsitti sävyjen etsimistä, nimeämistä, uudellennimeämistä, kokeiluja, kopiointeja, soveltamista ja numerointia.

Toisessa Tikkurilan värikartassa on 600 sävyä, toisessa peräti 2000. Näistä osa on perussävyjä, osa on taitettuja ja vaalennettuja. Periaatteessa nykyajan tietokoneessa tosin on jopa miljoonia värejä, mutta kuinka moni tietokonefriikki tai muukaan värien ystävä pystyy nimeämään enempää kuin kaksi- kolmekymmentä väriä? Kuinka moni osaa käyttää värejä suhteessa toisiinsa? Kuinka moni ymmärtää valaistusolosuhteiden monimutkaisuuden ja muuttuvuudet värisuunnittelussa.? Miten nimetä sävyjä, joilla ei ole ollut suomenkielisiä vastineita? Tätä taustaa vasten ehkä ymmärtää Kauramäen työn laajuuden.

Paavo Kauramäki osaa puhua väreistä käytännönläheisesti. Kun Kauramäen harkitun "väriprisman" liittää monipuoliseen muotomaailmaan, pääosin suprematismi- vaikutteiseen konstruktivismiin, päästään iloittelevaan ja samalla syvämietteiseen kokonaisvaikutelmaan.

Takavuosien turhankin askeettinen tyyli on taakse jäänyttä elämää. Näissä kuvissa on musikaalista sykettä, rytmiä ja melodiaa, ajoittain myös harkittua riitasointua. Paavo Kauramäki kertoo suprematismin olleen hänelle tärkeä tyylisuunta ja taiteellisen asenteen lähtökohta. Hänet on usein luokiteltu myös konkretistiksi. "Ehkä konstruktivismi on parempi yleismääritelmä" sanoo Kauramäki. "Konkretistit painivat vain taiteen sisäisten ongelmien kanssa. Konstruktivismi on ollut kiinnostuneempi myös ympäröivistä asioista. Parhaimmillaan se on ollut myös sosiaalista ympäristötaidetta, julkisia teoksia ja yhteistyötä arkkitehtien kanssa. Konstruktivistithan vaikuttivat mm. Bauhaus idean syntymiseen. Yksi osa Bauhausia oli asuinympäristön viihtyvyyden korostaminen, mikä on Suomessa liian usein unohdettu.

"Suprematismi on myös vaikuttanut minuun paljon syvemmin kuin länsieurooppalainen konkretismi. Mutta epäilen, voiko ketään muuta kuin suuntauksen perustajaa Malevitsia kutsua suprematistiksi."

Malevits määritteli suprematismin näin: "Suprematismilla tarkoitan puhtaan tunteen ylivoimaa (Suprematie) kuvataiteessa. Suprematismin kannalta ovat esineellisen luonnon ilmiöt sinänsä merkityksettömiä. Oleellista on tunne sellaisenaan, aivan riippumattomana siitä ympäristöstä, missa se on syntynyt, eikä ainoastaan suprematismissa vaan taiteessa ylipäänsä, sillä taideteoksen pysyvä arvo riippuu yksinomaan ilmaisumuodon saaneesta tunteesta."

Paavo Kauramäen teoksissa tuo ilmaisumuodon saanut tunneskaala on laaja. Kauramäki ei ole siis lähtenyt liikkelle abstrahoinnista (jonkin reaalisen pelkistämisestä) vaan ilmaisumuodon sisäinen rytmi (väri, muoto, rytmi) on aiheuttanut sen, että eräissä töissä on myös viitteitä esineelliseen maailmaan.

Työskentelyni on tila-ajattelua.

Abstraktinen tyylini edustaa ns. konstruktiivista suuntaa. Maalaukseni rakentuvat geometrisista muodoista ja eri väriaiheista sekä näiden keskinäisistä rytmi, liike, tasapaino ja jännitys-suhteista. Nämä suhteet tukevat laajempaa kuvakäsitystä rakennettuun ympäristöön asti. Olen pitkän aikaa toiminut mm. rakennusten värisuunnittelun parissa.

Maalaustapani on luonnoksesta työskentelyvaiheen aikana teosta varioiden, muuttaen ja rakentaen saada ilmavasti liikkuva harmoninen kokonaisuus. Konstruktiivisen maalaamisen rinnalle olen löytänyt uuden vapaamman työskentelymuodon. Maalaamalla guassitekniikkaa käyttäen pienempikokoisia maalauksia, jotka rakentuvat lähinnä moni-ilmeisimmistä abstrakteista muodoista.

Klaus Susiluoto 

Paavo Kauramäki oli alkuperäisiä, ensimmäisenä Myllypuron taiteilijakylään muuttaneita asukastaiteilijoita.

Koska muutit Myllypuroon?

Syyskuun 29. päivä 1973. Virallinen muuttopäivä oli lokakuun ensimmäinen päivä. Talon vihkiäiset olivat seuraavana keväänä. Tilaisuudessa oli mm. lentopallo-ottelu omalla kentällä ja taiteilijajoukkueella oli omat pelipaidat. Huomasin taiteilijaseuran jäsenkirjeestä ilmoituksen ja täytin hakemuksen. Tulin valituksi ja pääsin muuttamaan. En ollut osallisena tämän ateljeetalon aikaansaamisessa. Vuokra oli alussa 450 mk/kk. Energiakriisi ja lainojen lyhennykset nostivat pikkuhiljaa vuokria.

Olet itse kantanut pitkään vastuun talon käytännön asioiden hoidosta mm. isännöitsijän ominaisuudessa ja hallituksen jäsenenä. Ketkä muodostivat ensimmäisen Helsingin ateljeetalosäätiön hallituksen?

Kari Jylhä puheenjohtajana, Heikki Alitalo, Perttu Näsänen, Helsingin taiteilijaseuran edustajana Aimo Taleva Opetusministeriön edustajana Juha Lahdensuo sekä Helsingin kaupungin edustajana Erkki Kokkonen.

Koska olit itse hallituksen jäsen?

1979-80. Isännöitsijä koko 80 luvun.

Tehtiinkö silloin isompia remontteja?

Suurin remontti oli lämpökanavien uusiminen putkivuodon takia. Vakuutusyhtiö maksoi remontin Opetusministeriön osallistuessa myös kuluihin. Oli kylmä loppusyksy, loka- marraskuu. Vuokrattiin kaasu ja sähkölämmittimiä pitämään asunnot ja työhuoneet lämpöisinä. Vuosi oli 1984 Muita remontteja oli ulkoseinien maalaus. Alkuperäinen väri ulkoseinissä oli pähkinänruskea puunsuoja ja pienemmissä rakennuksissa juolukansininen valtticolor. Jossain välissä pienet rakennukset vedettiin keloharmaalla. Huoltorakennus on aina ollut musta niin kuin nykyäänkin.

Entä asukkaat?

Ensimmäiset muuttajat olivat Kari Jylhä, Perttu Näsänen ja Hertta Helander- Näsänen, Heikki Alitalo, Aimo Taleva, Matti Kujasalo, Olavi Pajulahti, Sirkka-Liisa Lonka, Ahti Susiluoto, Tapio Junno, Pirkko Nukari, Veikko Myller ja Irja Puhakka- Myller, Liisa Leppiniemi, Heljä Lallukka, Reijo Viljanen, Irene Stenberg, Risto Salonen, Sakari Marila, Reijo Saarelainen, Igor Ericsson, Arvo Siikamäki, Jukka Mäkelä ja Marika Mäkelä, Pekka Mäkinen ja Paavo Kauramäki. Oliko 70 luvulla asukkaiden vaihtumista? Ei, vasta 80 luvulla oli ensimmäiset poismuutot ja luonnollisesti uusien asukkaiden tulo. Matti Kujasalo muutti pois, samoin Aimo Taleva. Marilat muutti Talevan asuntoon ja Juha Sääski Talevan entiseen asuntoon. Ensimmäisiä tulijoita 80 luvulla oli Jarmo Mäkilä. Kaari Martikainen, Seppo Salmela ja Tarja Unkari. Kari Caven, Markku Arantila, Juha Sääski. 90 luvulla tapahtui runsaasti poismuuttoja ja uusien taiteilijoiden tuloa. 11 on alkuperäisiä asukkaita. Ateljeeasuntojen taiteilijoiden vaihtuvuus on siis aika iso tämän noin 30 vuoden aikana.

Toivon että tämä säilyisi itsenäisenä säätiönä.

Myllypuro oli valmis kun taiteilijakylää rakennettiin. Alkuaikoina pidettiin usein avoimien ovien päiviä keskenämme. Myös näyttelyiden avajaisten jatkot kokosivat asukkaita yhteen. Kylän omissa tiloissa pidettiin myllypurolaisille näyttelyitä esim. joulun alla ja keväällä. Myllypurolaiset kävivät ahkerasti näyttelyissä.

Sitten tuli Stoa Itäkeskukseen ja taiteilijakylä on pitänyt myös siellä yhteisnäyttelyitä. Myös taiteilijakylän yksittäiset taiteilijat ovat pitäneet omia näyttelyitä Stoassa. Stoan 10 vuotis näyttely oli Myllypuron taiteilijakylän taiteilijoiden näyttely. 1978 Helsinki päivän tilaisuus ja näyttely. Myllypurolaisia kävi kylässä, kylän orkesteri soitti ja Kari Jylhä piti puheen. Paavon ateljee oli avoin yleisölle ja noin 400 vierasta kävi. Alussa oli runsaasti lapsia koska parit olivat nuoria. Myllypurolaiset kutsuivat taiteilijakylää "kissakyläksi" koska kissoja oli paljon. Myllypurolaiset vastustivat alussa taiteilijakylän rakentamista ja allekirjoittivat muun muassa kirjelmän kaupungin hallintoon vastustaakseen rakentamista. No, välit paranivat pikkuhiljaa ja kylä on nyt osa Myllypuroa. Perttu Näsänen, Kari Jylhä ja taiteilijakylä olivat aktiivisesti kaatamassa Myllypuron lisärakentamista noin 20 vuotta sitten. Silloin liittouduttiin naapuririvitalojen asukkaiden kanssa. Yhteisillä lenkeillä käytiin ja päälle saunottiin.

Arkkitehdit Söderlund ja Valovirta suunnittelivat ateljeekylän.

Pirkko Nukari, Sirkka-Liisa Lonka ja Paavo Kauramäki tulivat uusina hallitukseen samoin Seppo Salmela ja Perttu Näsänen. Olavi Pajulahti, Kari Caven, Markku Arantila, Reijo Saarelainen.

90 luvulla isännöinti annettiin ulkopuoliselle. Leena Arkio oli ensimmäinen isännöitsijä, Kerttu Alitalo seurasi ja sitten Paavo Kauramäki jonka jälkeen palkattiin ulkopuolinen. Ensimmäiset isot remontit 90 luvulla. Keittiöt uusittiin ja kattoremontti tehtiin samoin ateljeeikkunat uusittiin. Seinälaudoitukset tarkistettiin. Pieniä kattovuotoja oli ja niitä paikkailtiin.

Igor Ericsson, Pekka Mäkinen ja Irene Stenberg ovat kuolleet. Pekka Mäkisen hautajaiset oli komeat. Hautajaisissa oli myös Italiasta erään kommunistipuolueen osaston lippu. Osalla asukkaista on jo aikuiset lapset ja moni on myös taiteilijan opintiellä.

Itse muistan kun muutimme 90 luvun alussa että toisena keväänä oli runsaasti lakkiaisia. Se olikin hyvä syy vierailla monissa asunnoissa.

Kokonaisuutena ajatellen kylämme taiteilijoiden käden jälki näkyy monessa julkisessa paikassa. Teoksia on niin koti kuin ulkomaisissa kokoelmissa ja julkisissa tiloissa.

Haastattelu KekeTop

Aluksi oli suo, kuokka ja…

Ensimmäinen kohtaamiseni myllypurolaisen maiseman ja tulevan asuinympäristöni kanssa ei ollut erityisen rohkaiseva. Seisoin Helsingin kiinteistöviraston tonttiosaston edustajan kanssa vaatimattoman näköisen tontin reunalla. Edessä oli suo kitukasvuisine puineen. Vain kuokka ja Jussi puuttuivat.

Tämä Myllypadontien varrella sijaitseva tontti oli ollut alustavasti varattuna valtakunnalliselle Suomen Taiteilijaseuralle vuokratontiksi taiteilijatalon rakentamista varten. varausaika oli kuitenkin menossa umpeen, koska Suomen Taiteilijaseura ei juuri tuolloin omannut resursseja rakentaakseen ateljeeasuntoja Helsinkiin. Tuoreena ja hyvin nuorena Helsingin Taiteilijaseuran puheenjohtajana jouduinkin ensi töiksi neuvottelemaan rakennusoikeuden Helsingin Taiteilijaseuralle, joka oli itse asiassa perustettu juuri tätä rakennushanketta varten.

Kukkarossa oli vain Matti

Siis vaikeuksia uhmaten Myllypuroa rakentamaan. Mutta mistä rahat? Oli perustettava Helsingin Ateljeetalosäätiö hanketta toteuttamaan. Säätiön peruspääoma, kerrassaan 11.000 markkaa, kerättiin vuoden 1970 keväällä ravintola Adlonin linnanpihalla järjestetyllä taidehuutokaupalla. Huutokaupan mottona oli "Talo taiteelle - paikka paletille" ja sen meklarina hääri näyttelijä Helge Herala. Arvokkaimman taideteoslahjoituksen huutokauppaa varten teki akateemikko Sam Vanni. Perustetun Helsingin Ateljeetalosäätiön puheenjohtajaksi valittiin taidemaalari Kari Jylhä. Puheenjohtajan ensimmäinen visiitti Helsingin ylipormestarin Teuvo Auran luokse poiki lupauksen Helsingin kaupungin rakennuslainasta. Vastaavanlainen visiitti opetusministeriöön tuotti lupauksen valtionavusta ja kun erittäin jännittävien vaiheiden jälkeen hanke sai myös ns. Arava-lainan, säätiö saattoi ryhtyä toteuttamaan tehtäväänsä konkurssihuolista vapaana. Ateljeesäätiön tarkoituksenahan oli ja on halpavuokraisten ateljee- ja asuinhuoneistojen sekä ateljeiden hankkiminen ja vuokraaminen helsinkiläisille kuvataiteilijoille.

Ateljeekylän suunnittelutyö annettiin arkkitehtitoimisto Jan Söderlund - Erkki Valovirta. Kaikkiaan 22 ateljeeasuntoa käsittävä Myllypuron taiteilijakylä vihittiin käyttöönsä 17.5.1974. Vihkiäispuheen piti Asuntohallituksen silloinen pääjohtaja Olavi Lindblom. Valmistuessaan ateljeekylä lienee ollut Pohjoismaiden suurin lajissaan. Se oli myös ensimmäinen kunnon yritys helpottaa Helsingin katastrofaaliseksi kuvattua ateljeetilannetta. Vuonna 1968 tehdyn tutkimuksen mukaan vain 20:llä helsinkiläisellä kuvataiteilijalla oli tuolloin kunnollinen työhuone.

Onnekas tuhkimotarina

Myllypuron taiteilijakylän toteutuminen oli onnekas tuhkimotarina. Kylä rekennettiin nuoruuden innolla ja ennakkoluulottomuudella.

Vuosien saatossa taiteilijakylä on sovittautunut yhä paremmin myllypurolaiseen maisemaan. Ympäristö on rehevöitynyt ja kaunistunut. Suo kannatti kuokkia.

Aikanaan taiteilijareservaatiksi tai kanadalaisten kullankaivajien kyläksi tituleerattu taiteilijayhteisö muodostaa nykyään tukikohdan jokseenkin tavallisille suomalaisille työn sankareille. Taiteilijoiden työn kuva on melkoisesti muuttunut ja monenlaiset taiteilijan ammattikuvaan kuuluvat työtehtävät liikuttelevat asukkaita päivittäin Helsingin keskustaan ja takaisin.

Taiteilijakylän asukkaissa on myös tapahtunut merkittävä sukupolven vaihdos. Alkuperäisistä asukkaista on jäljellä alle puolet. Monelle merkittävälle suomalaiselle kuvataiteilijalle Myllypuron taiteilijakylässä vietetyt vuodet ovat merkinneet ponnahduslautaa menestyksekkäälle uralle.

Ateljeetalotoimikunta

Vuoden 1970 alussa ateljeetalojen rakentaminen koettiin kiireelliseksi. Seuralle valittiin uusi ateljeetalotoimikunta, jolle myönnettiin valtuudet hoitaa hanketta ja toimikunta, jonka tehtävänä oli kerätä pääomaa. Seuran puheenjohtaja Kari Jylhä jatkoi neuvotteluja Helsingin kaupungin kanssa. Kaupunki suhtautui hankkeeseen positiivisesti ja lupasi seuralle halpakorkoista lainaa. Valtion kuvataidetoimikunnalle tehtiin selvitys suunnitelmista ja hankkeen rahoitus ratkesi Opetusministeriön myönnettyä halpakorkoista lainaa, joka kattaisi puolet rakennuskustannuksista. Seuran tulisi rahoittaa itse 10 % ja kaupunki myöntäisi 40 % kustannuksista lainana sekä vuokraisi tontin.

Myös Lahdessa oli suunniteltu ateljeetalojen rakentamista. Vuoden 1970 valtionavustukset kaksinkertaistettiin kuvataidetoimikunnan esityksestä ja avustukset myönnettiin Helsinkiin ja Lahteen. Talo Taiteelle - Paikka Paletille Seura keräsi rahaa ateljeetalojen rakentamiseksi kampanjalla

Talo Taiteelle - Paikka Paletille

Keskeisin tapahtuma oli Pörssitalon linnanpihassa järjestetty taidenäyttely ja huutokauppa huhtikuussa 1970. Taiteilijat lahjoittivat huutokaupattavaksi yli sata teosta. Tilaisuuden suojelijana toimi ylipormestari Teuvo Aura. Huutokaupalla seura keräsi tarvittavan pääoman sekä huomiota ateljeetalohankkeelleen.

Seura perusti Helsingin Ateljeetalosäätiön, jonka nimissä hoidettiin talojen rahoitus ja rakentaminen. Säätiön hallitukseen valittiin neljä seuran edustajaa kolmeksi vuodeksi. Helsingin kaupungilla ja Opetusministeriöllä on myös edustajansa hallituksessa. Säätiö vastaa itsenäisesti talojen ylläpidosta.

Rakennuspaikan valinta

Helsingin kaupunki tarjosi seuralle kahta vaihtoehtoista tonttia Myllypurosta. Tonttivaraus tehtiin Myllypadontie 5:stä. Suomen Taiteilijaseura oli aikaisemmin ollut kiinnostunut samasta tontista, mutta luopui Myllypuroon liittyvistä aikeistaan ja antoi tukensa Helsingin Taiteilijaseuralle. Ateljeetalosäätiöön päätettiin pyytää edustaja myös Suomen Taiteilijaseurasta. Rakennuspaikaksi valittu Myllypuro sai jonkin verran kritiikkiä syrjäisen sijaintinsa vuoksi. Seuran kokouksissa jäsenet olivat ehdotettaneet myös muita rakennuspaikkoja.

Tarjousten perusteella hallitus valitsi lähes yksimielisesti ateljeetalojen suunnittelijoiksi työryhmän, johon kuuluivat arkkitehdit Jan Söderlund ja Erkki Valovirta sekä tekniikan tohtori Eero Paloheimo. Suunnitteluvaiheessa vaihtoehtoina oli teräskaarihallirakenne ja elementtirivitalo. Työryhmä laati rakennuksista kolme eri suunnitelmaa. Toteutunut suunnitelma käsittää 22 ateljeeasuntoa, yhteisateljeen sekä huoltorakennuksen, jotka sijoittuvat neljään rivitaloon. Taloilla on yhteinen piha-alue ja tie. Jokaisessa asunnossa on lisäksi pieni oma piha. Ateljeetilat suunniteltiin 80-100 m2:n kokoisiksi. Asunnot ovat kahdessa kerroksessa ja suunnittelussa huomioitiin sekä perheelliset että yksin elävät taiteilijat. Tavoitteena oli tarjota normaalia vuokratasoa edullisemmat asuin- ja työskentelytilat. Rakentamisen piti alkaa keväällä 1971, mutta aloitus siirtyi vuoden 1972 loppuun taloudellisista syistä. Myllypuron ateljeeasunnot otettiin käyttöön toukokuussa 1974.

Kari Jylhä  

 poutanen
Kirsi Poutanen
 

Vihreä Palma on ripaus Espanjaa, häivähdys fadoa jazzahtavin maustein.
Se on myös uutta suomalaista chansonia ja välimerellistä ekspressiivisyyttä sekoitteleva luova, yllätyksellinen kokoonpano.

www.kirsipoutanen.com 4.12.2007

Alakategoriat

Pirkko Rantatorikka

Helsingin taiteilijaseuran historiikki - Myllypuron ateljeetalot
Vuoden 1970 alussa ateljeetalojen rakentaminen koettiin kiireelliseksi. Seuralle valittiin uusi ateljeetalotoimikunta, jolle myönnettiin valtuudet hoitaa hanketta ja toimikunta, jonka tehtävänä oli kerätä pääomaa. Seuran puheenjohtaja Kari Jylhä jatkoi neuvotteluja Helsingin kaupungin kanssa. Kaupunki suhtautui hankkeeseen positiivisesti ja lupasi seuralle halpakorkoista lainaa. Valtion kuvataidetoimikunnalle tehtiin selvitys suunnitelmista ja hankkeen rahoitus ratkesi Opetusministeriön myönnettyä halpakorkoista lainaa, joka kattaisi puolet rakennuskustannuksista. Seuran tulisi rahoittaa itse 10 % ja kaupunki myöntäisi 40 % kustannuksista lainana sekä vuokraisi tontin.

Lue koko historiikka https://www.keketop.com/fin/myllypuro/hts/frameset.html