Suurin osa Gambian laaksosta oli 1400-luvulla pienen, Malin keisarikunnan siirtolaisten perustaman mandinka - kuningaskunnan vallan alla. Viidennellätoista ja kuudennellatoista vuosisadalla Portugalista saapuneet ensimmäiset eurooppalaiset siirtolaiset liittoutuivat yhteen paikallisten valtaapitävien kanssa menemällä naimisiin näiden tyttärien kanssa sekä käymällä kauppaa vaihtamalla kankaita orjiin. Näistä sekaliitoista alkunsa saaneet jälkeläiset olivat aikanaan merkittäviä hahmoja. Puolivälistä 1600-lukua englantilaiset, hollantilaiset, ranskalaiset ja Baltian maiden kauppiaat kiistelivät kaupankäyntioikeuksistaan, jotka oli tähän saakka rajoitettu Fort James Islandin sekä Albredan tukikohtiin. Napoleonin sotien jälkeen englantilaiset voittivat itselleen alueen valtaoikeuden ja vuonna 1820 he määräsivät suojelualueen kulkemaan Gambian jokea pitkin. Vuonna 1888 perustettiin Englannin siirtokunta, joka käsitti Banjul Islandin, Kombo St. Maryn alueen sekä MacCarthy Islandin. Samana vuonna alueen hallinta Freetownista (Sierra Leone) lakkautettiin ja se sai oman hallituksensa. Gambia itsenäistyi 18.2.1965 ja maan ensimmäisenä presidenttinä toimi Dawra Jawara. Gambian virallinen kieli on englanti.

Maantiede

Senegalin ja Gambian muodostama Senegambia sijaitsee mantereen läntisimmällä rannikkoalueella. Senegalin pinta-ala on 200 000 km² ja se on liki Ison Britannian kokoinen. Gambia taas on vain 11 000 km² ja sen 80 km:n pituista rannikkoviivaa lukuun ottamatta se on muuten täysin Senegalin ympäröimä.
Senegambialainen alue ulottuu Sahelin alueelle, joka muodostaa leveän nauhan halki Afrikan aina Saharasta etelän metsäisiin maihin asti. Seutu on suurimmilta osin tasankoa, alueen ainoat vuoret sijaitsevat Senegalin kaakkoisosissa pitkin Malin rajaa. Gambiassa ei ole vuoria ollenkaan.
Alueen tärkeimmät maamerkit ovat kolme pääjokea, jotka kaikki saavat alkunsa Fouta Djalonin ylängöltä Guineasta. Pohjoisessa oleva Senegalin joki muodostaa rajan Mauritanian kanssa. Keskimmäinen Gambian joki puolestaan määrittää Gambian rajaviivat. Eteläinen Casamance - joki taas on antanut nimensä Casamance - alueelle.

Väestö

Viimeisimpien arvioiden mukaan Gambian väkiluku on vain noin miljoona asukasta, kun taas Senegalin väkiluku on noin 8,7 miljoonaa. Alueella on useita etnisiä ryhmiä, mutta monet niistä ovat levinneet yli kansallisten rajojen. Suurin osa, 90 % gambialaisista kutsuu itseään muslimeiksi.

Wolof:
Wolofeja on laajalti koko senegambialaisella alueella. Gambiassa he asuttavat kuitenkin suurimmalta osin maan läntisiä osia. Perinteisesti he ovat maanviljelijöitä ja kauppiaita ja nykyisinkin wolofit hallitsevat suurta osaa kaupankäynnistä. Wolofin kieli on yleisesti käytetty kieli Senegambiassa.

Mandinka eli malinké:
Mandinkoja on pääasiassa Gambiassa sekä Senegalin pohjoisosissa. Mandinkoja kutsutaan myös mandingoiksi ja he ovat sukua muille mandingia puhuville ryhmille, kuten Malin bambaroille, joista he polveutuvat. Perinteisesti he ovat maanviljelijöitä ja kalastajia. Kaikki mandinkat ovat muslimeja ja heillä on voimakas musikaalinen perinne.

Fula:
Fulia asuu eri puolilla Länsi-Afrikkaa, kuten esimerkiksi Sudanissa, Ghanassa ja Nigeriassa. He pitävät kuitenkin pohjoisessa Senegalissa olevaa Futa-Toro - aluetta kulttuurisena kotimaanaan. Fulat ovat tavallisesti paimentolaiselämää viettäviä karjankasvattajia, jotka muuttavat jatkuvasti paikasta toiseen eläintensä kanssa parempia laidunmaita etsien.

Jola:
Jolat asuttavat sekä Casamancen aluetta eteläisessä Senegalissa että Gambian lounaisosia. Tämän lisäksi heitä on myös useissa osissa pohjoista Guinea-Bissauta. Perinteiseen jola - elinkeinoon kuuluu maanviljelyä, kalastusta, sekä palmuviinin juoksuttamista. Jolilla ei ole vahvaa suullista perinnettä, sillä heillä ole traditiota jatkavaa griot-henkilöä, joka voisi pitää heimon perinteen ja historian pitkään elinvoimaisena.

Sarahuli:
Sarahuleja on sekä Senegalin, että Gambian eteläisissä osissa. Sarahulit ovat muslimeja ja heidät tunnetaan myös nimellä soninké. Sarahuleja on useissa eri maissa Sahelin alueella, kuten esimerkiksi Malissa and Burkina Fasossa. Nykyisin Gambian sarahulit ovat suurimmalta osin maanviljelijöitä ja liikemiehiä.

Muut:
Gambiassa elävä aku-kansa tunnetaan muualla Länsi-Afrikassa nimellä krio. Lisäksi Guinea-Bissausta kotoisin olevia manjagoja asuu myös Gambiassa.

Jola - initiaatio

Bukut:
Bukut on initiaatioseremonia, joka vietetään joka 20. tai 25. vuosi. Seremonia liittyy olennaisesti nuorten perinteisen sosiaalisen statuksen määrittymiseen. Valmistelut bukut-seremoniaa varten aloitetaan jo hyvissä ajoin, sillä seremonian juhlamenot ovat suuret ja juhlaa varten uhrataan myös useita eläimiä. Valmistelujen aikana äidit sepittävät lauluja, joita lauletaan vain initiaatioseremonioiden aikana, jolloin nuoret kuljeskelevat ympäriinsä pukeutuneena buyeet-vaatteeseen. Jokainen initiaatioseremoniaan osallistuva nuori saa oman laulunsa. Tätä laulua lauletaan julkisesti seuraavan kerran vasta henkilön kuoltua. Osalla initiaatioriittiin osallistuvilla nuorilla on ruo'oista punotut, omaperäiset naamiot. Tällä ejumbi-naamiolla on putkimaiset silmät ja valtavat sarvet päässä. Nuoret käyttävät näitä naamioita palatessaan pyhästä metsästä, jossa he ovat oleskelleet seremonian aikana. Kaikilla initiaatioseremoniaan osallistuvilla nuorilla ei ole naamiota, sillä naamio on merkkinä siitä, että henkilön uskotaan omaavan erityisiä selvänäköisyyden kykyjä. Nuoret tekevät naamionsa itse heimon vanhempien opastuksella. Bukut-seremonia edustaa jolien identiteettiä ja siksi se on edelleenkin varsin merkittävä tapahtuma jolien keskuudessa. Seremonia on säilynyt elinvoimaisena, ja sekä kristityt, että muslimit ovat omaksuneet sen itselleen.

Mandinka - initiaatio

Nyaka:
Mandinkojen initiaatioseremonia (kasseh pojille ja nyaka tytöille) liittyy voimakkaammin islamilaisen traditioon ja se on jolien bukut-seremoniaa vaatimattomampi juhla. Tytöt viedään kylän ulkopuolella olevaan metsään, jossa initiaatiomenot suoritetaan anssimban johdolla. Takaisin kylään tytöt voivat palata illalla. Tämän jälkeen heille opetetaan naisena olemista, sekä perinteisiä käyttäytymissääntöjä, passin. Tytöille opetetaan myös monia lauluja, joita ei voi laulaa missään initiaatiotilaisuutta varta varten rakennetun jujuwon ulkopuolella. Henkilöä, joka opastaa initiaatioseremoniaan osallistuvaa tyttöä kutsutaan nimellä karanbas.

Poikien initiaatio on miltei samanlainen kuin tyttöjen. Erona on se, että pojille opetetaan miehenä olemista rankkojen tehtävien ja kokemusten kautta. Pojat joutuvat pysyttelemään metsässä kuusi kuukautta. Metsästä paluun jälkeen heistä tulee miehiä, eivätkä heidän äitinsä ja sisarensa saa enää nähdä heitä alasti. Seremonian jälkeen vietetään monta päivää kestäviä juhlia, joissa uhrataan useita eläimiä. Suurin loukkaus mandinka miehelle on kutsua häntä solimaksi, henkilöksi, joka ei ole käynyt läpi initiaatioseremoniaa.

Essas Colley

Copyright © KekeTop Afrikka projekti ja Afrikan taiteilijoita. Kaikki oikeudet pidätetään.